Onnistunut päivä! Oli kerrassaan mukavaa työskennellä pitkästä aikaa taas niin, että osasikin jopa jotain, eikä kukaan tullut neuvomaan kädestä pitäen raivostuttavasti: kuorittiin ja paloiteltiin siis porkkanaa, perunaa sekä omenaa, näistä omenat olivat täksi päiväksi, perunat ja porkkanat esivalmistelimme valmiiksi ensi tiistain japanilaista keittoa varten.
Osalle japanilaisista ruoka taisi maittaa, osaa kävi oikein sääliksi katsellessa. Ihmiset ovat täällä niin kohteliaita, etteivät millään voi ilmaista, etteivät haluaisi syödä ruokaa loppuun, joka ikinen veti siis lautasen tyhjäksi (karpaloita eivät pystyneet syömään) ja kiittelivät kovasti - inhotusta on vaan joskus kovin vaikea peittää. Shima-senseikin oikein värisi ja kakoi sisäisesti, joi lopuksi litran teetä päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti