perjantai 12. syyskuuta 2014

Postitoimistossa rahan nostaminen

Ennen lähtöäni japaniin pohdin kovasti, mikä olisi viisain tapa toimia rahan kanssa. Japanihan on sellainen maa, jossa aina täytyy muistaa pitää käteistä mukana, sillä monissa paikoissa ei toimi lainkaan kortti. Takseissa, ravintoloissa ja ihan tavallisissakin kaupoissa asioidaan lähes aina käteisellä, kansainvälisisissä isommissa hotelleissa toki visaa voi vinguttaa. Koin haastavaksi tulevien kulujeni arvioinnin, sillä Suomessa kulutukseni on hyvin vähäistä: en ikinä osta mitään ns. ylimääräistä itselleni (vaatteita yms.), lähinnä hankin ruokaa ja maksan laskuja sillä vähällä, mitä opintotuesta käteen jää. Päätin lähteä liikkeelle melko pienellä panoksella (normaalikulutukseni kaksinkertaistettuna) ja nostaa matkan varrelta lisää rahaa. Halusin nimittäin välttää mahdollisimman pitkälle jenejen ylijäämisen matkan lopussa.

Tapasin erään turkulaisen, japanissa vuoden olleen vaihto-oppilaan, ja hän kertoi, että postitoimistoissa rahan nostaminen tililtä onnistuu kaikkein helpoiten. Sapporoon saavuttuani tutkin asiaa vähän lisää netistä, ja muiden kokemukset asiasta olivat hyvin ristiriitaisia: osa sanoi systeemin olevan näppärä ja että heillä ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa rahan nostamisen kanssa, osa kirosi ettei homma sujunut lainkaan. 

Etsimme tänään Sakun kanssa lähimmän postitoimiston (lähdimme liikkeelle ilman karttaa, ei hajuakaan miksi, ja jouduimme kysymään neuvoa heh) ja kävimme tutkimassa asian. Homma sujui kuin tanssi: heti pienen postitoimiston eteisessä seisoi kaksi vihreää ATM-automaattia, jonka näytöltä löytyi onneksi "English guide"-nappula, jota painoimme tikkana. Seuraavaksi valittiin haluttu toiminto, withdrawal, cards issuing overseas, ja lykättiin Visa Electron koneeseen (kone nielaisee kortin kokonaan, ei kannata säikähtää, jos meinaatte tätä joskus itse kokeilla) sekä näpyteltiin tunnusluku. Lopuksi valittiin, kuinka paljon jenejä halutaan nostaa (10,000 ja 1,000 jenin välein mahdollista valita) ja varmisteltiin pariin kertaan että, summa oli oikea. Varmennuksen jälkeen kone sylkäisi ulos nipun rahaa, kortin ja kuitin. 

Omasta puolestani siis suosittelisin teitä muitakin japaninmatkaajia menettelemään rahan kanssa näin!

Ps. Tietysti rahan nostelemisesta pankki veloittaa pienen summan (Nordean normiasiakkaalta esimerkiksi 2e + 2,5 prosenttia nostettavasta summasta), että ei homma ihan ilmaista ole - toisaalta ei ole rahan vaihtaminenkaan Suomessa tai lentokentällä.

2 kommenttia:

  1. Hei mahtavaa! Tosiaanki tosta kuulee kyllä tosi paljon kahta eri versiota, toimiiko vaiko eikö :-D Nostitko electronilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, electronilla kokeiltiin ! Tänään metrolla suhatessa huomattiin kanssa et noit vihreit atmii löytyy myös monilta isommilta asemilta :))

      Poista