Perillä Sapporossa

Kirjoitan teille nyt pikaisesti postauksen padilla, pahoittelen etukäteen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja kuvien puutetta - korjaan asian myöhmmin. En viitsi avata tietokonetta, sillä joudun vielä kohta pakkaamaan laukkuni uudestaan huomista aamua varten ja haluan päästä nukkumaankin mahdollisimman pian.

Long story short - täällä ollaan! Sapporossa, omassa hotellihuoneessani, väsyneenä mutta kylläisenä. Tällä hetkellä myös tyytyväisenä ja kylläisenä.

Matkustaminen ei olisi voinut paremmin sujua: Turku-Helsinki väli meni ohi hujauksessa, kone tuskin kerkesi lentää kymmentä minuuttia nousun ja laskun välissä. Helsinki-Vantaan lentokentällä löysin heti seurueeni, ja Jonne oli ostanut minulle adapterinkin valmiiksi (ei tarvinnut lähteä hortoilemaan ja etsimään sitä itsekseni), kerkesimme ajoissa portille 32, josta jatkolento Osakaan lähti. Portilla kerkesimme jutustella mukavia ja tutustuakin vähän. Osakan koneessa istuin yksin keskirivillä, espanjaa solkottavien miehien ja tyynen japanilaisen herran välissä. Jalkatilaa oli minimaalisesti, mutta se ei oikeastaan haitannut kauheasti, mitä nyt vähän tunto vasemmasta jalkaterästä katoili välillä. Jokaisella oli oma viihdekeskus pultattuna etummaisen penkin selkänojaan, mistä näytti löytyvän hyviäkin elokuvia - harmi, että olin liian väsynyt katsomaan yhtäkään. Nukuin siis melkein koko lennon mukavasti, heräten vain närppimään erinomaista (köh...) lentokoneruokaa. Ei oikein maistunut.

Lentokonesapuskaksi olisi saanut valita myös mozzarellapastan, mutta päätin mennä teeman mukaisesti - syödä puikoilla katkarapuja!

Koneessa meille lyötiin kouraan paperit, jotka tuli olla täytettynä maahan tullessa. Papereissa oli muutama kysymys koskien matkatavaroita (kuljetanko laukussani huumeita tai krokotiilin lihaa) ja varallisuutta, lisäksi annettiin omat henkilötiedot, passinnumero, maassa oleilun kesto päivinä sekä osoite, jossa aikoo majoittua.

Matkustajaviisumit

Osakassa meidän täytyi ensin kulkea pieni matka junalla kiitoradoilta (olivat rakennettuna erillisen tekosaaren päälle) varsinaiseen terminaaliin, jossa ensin luovutimme matkailijaviisumipaperi ykkösen, haimme laukut hihnalta ja sen jälkeen menimme vielä läpi tulliportista, johon jätettiin toinen koneessa täytetyistä lappusista. (Koskaan aikaisemmin en ole matklaukkua saanut yhtä vikkelästi takaisin!) Tämän rulianssin jälkeen meidän tuli checkautua uudestaan sisään, mennä turvatarkastuksen läpi ja maan sisäisten lentojen portille 22. Portilla odottelimme muutaman tunnin, ilmaisesta wifistä nautiskellen ja rupatellen. Jutun taso alkoi olla tässä kohtaa jo melko alhaista unen puutteesta johtuen. Jonne osti kaupasta muutan juomatölkin kokeiluksi, maistelimme niitä arvioiden makua ja alkoholipitoisuutta.

Pakollinen lentokuva

Hokkaidoa ylhäältäkäsin

Osaka-Sapporo lento meni sekin nopeasti, välillä torkahdellen ja maisemia ihaillen (vihdoinkin ikkunapaikka...) Aluksi meidän oli tarkoitus matkustaa junalla New Chitosen lentokentältä Sapporoon, jossa hra. Naganuma olisi meitä vastassa. Hämmästykseksemme Kazu-sensei olikin tullut lentokentälle New Yorkista samaan aikaan ja viittelöi meitä luokseen. Esittäydyimme, ja sen jälkeen siirryimme Koen-koulun autolle, joka kyyditsi meidät hotellille.

Hotellin aulasta, Saku turistina

Hotellilla saimme kukin oman huoneen. Huoneessa on kaksi sänkyä, televisio, työpöytä, kylpyamme ja kummallinen pesevä wc-pönttö. Avain sujautetaan seinässä olevaan lokeroon, jotta huoneessa toimii sähköt. Hauskaa. Juoma-automaatti löytyy suoraan oven edestä - kävin äsken testaamassa. Reikään työnsin kaksi 100 jenin kolikkoa ja vastineeksi sain pullollisen Ilohas-vettä, ja kasan pikkurahaa takaisin.

Olisi niin paljon kerrottavaa. Toiseen kertaan, eh?

Ella

Kaikki oikeudet muutoksiin pidetään

Kolmen ensimmäisen viikon ohjelma oli tipahtanut postilaatikkoon yöllä! Vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja meille on merkattu yllättävän paljon vapaapäiviä. Olin ihan varautunut siihen, että ainoastaan sunnuntaita tulisivat olemaan vapaita (japanilainen työtahtihan on oikeastaan maailman kuulu) ja muu aika painettaisiinkin töitä oikein olan takaa. Voi tietysti olla, että meille on järjestetty jotakin ohjelmaa vapaapäiville koulun ulkopuolella. 

Juuri eilen pohdiskelin, että sijoiteataankohan meidät Sakun kanssa johonkin tiettyyn ryhmään, jonka lukujärjestystä seuraamme, niin että olisimme aina samojen, tuttujen luokkalaisten seurassa. Mietin asiaa ehkä myös lähinnä siksi, että en oikein päässyt lopputulokseen siitä, minkä tasoiselle luokalle meidät sijoitettaisiin - ihan alottelijoiden seuraan vai kakkosvuotisten opiskelijoiden luokalle. On  vaikeaa koittaa arvioida omaa osaamistaan heidän mittapuullaan, kun ei tiedä oikeastaan opetuksen tasosta ja vuosien opintosisällöstä yhtään mitään. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että teemme tunteja useamman eri luokan kanssa, tasoista en tiedä edelleenkään sen enempää.

Mikä mahtaa olla La Luce?

En saanut ohjelmaa muutettua yhtään isommaksi, niin että se olisi näyttänyt myös fiksulta... Koittakaahan zoomailla (ctrl ja +), niin saatte selvää!

Ois helpompaa olla jos ajatukset ei ois hirmumyrskyjä vaan tähdenlentoja

Olen potenut kauheaa tunnemyrskyä kolmisen päivää ja keksinyt siinä kyljessä tusinan verran onnettomuuksia, joihin voisin yllättäen joutua niin että matkani peruuntuisikin varmasti viime metreillä. Olen panikoinut ja stressannut, itkenyt ja nauranut sekaisin, päivitellyt sähköpostiani viiden minuutin välein, roikkunut tyttöystäväni rinnuksissa kuin takiainen, tuijotellut kaihoisana rottiani, järkyttyneenä matkalaukkuani ja soitellut kv-vastuuhenkilölleni harva se päivä.

Tämä epätoivoinen ja kiusallinen tunne kuitenkin helpotti tänään, kun vihdoin ja viimein sain kaikki asiani järjetykseen. Ainakin kaikki joille tällä hetkellä voin tehdä jotakin, tai joista minua on informoitu. Myös onnistunut keittiöpäivä sai itsevarmuuteni taas kasvamaan - muistin etten aina ole onneton poropeukalo. 

Katsotaas mitä löytyy? Minulla on lentoliput, matkustajavakuutus, kotivakuutus (joka kattaa ulkomailla sattuneet omaisuusvahingot), learning agreement ja käytössopimus allekirjoitettuna, työssäoppimisen arvioinnin kriteerit vastaanottavalle taholle, passi, valokopiot passista, rokotuspassi, majoitus- ja shoppailurahat jeneinä, kortin sulkupalvelun- ja visakorttieni numerot, pyykkivuoro huomiselle iltapäivälle, sen jälkeen voin pakata kaikki vaatteeni, matkatavarat alkaa olla mallillaan, ostin pieniä tuliaisia, matkalaukkuni täyttää joka lentoyhtiön kriteerit ja salvan tunnuslukukin muistui mieleen, tiedän missä yövyn ensimmäisen yön, olen tyhjentänyt kameran muistikortin sekä tehnyt tietokoneen muistiin tilaa sekä päivittänyt ulkoisen kovalevyn ajantasalle. Jotain unohtui varmasti.

 Edellispäivien ahdistuksen tilalle alkaa pikkuhiljaa valua into tulevasta.

Eikä tässä vielä edes ole kaikki. Vähänkö rikas olo!

Koska tykkään niin kauheesti mun uudesta juhlapuvusta, tekin saatte siitä kuvan

Hitaasti mutta varmasti

Eikös nää oo ne perinteiset tulijaiset? Salmiac mix ja sininen tosin taitaa mennä omiin suihin

Sain myös lisätietoa matkamme ensimmäisestä etapista paikan päällä! Sapporon New Chitosen lentokentältä 31.8. matkustamme junalla Sapporon asemalle, jossa meitä on vastassa Naganuma-san. Omien sanojensa mukaan hän näyttää Tom Cruisen isältä, eikä puhu kovin hyvää englantia, vaikka ranskaa kyllä. (Tässä kohtaa mietin, miksi ihmeessä valitisin A-saksan ala-asteen neljännellä luokalla ranskan sijaan?) Pitänee tutkia vielä, mistä juna lähtee lentokentän päässä. Huomenna saatan jopa saada käsiini kahden ensimmäisen viikon ohjelman!

Japanista pyydettiin myös, että me kaikki lähettäisimme heille omat kasvokuvamme. He haluaisivat laittaa kuvamme seinälle, jotta koulun oppilaat tietäisivät kunnioittaa meitä ja oppisivat tuntemaan meidät nopeammin. Harmillista, ettei minusta vielä löydy kuvia oikeastaan uuden värisillä hiuksilla - suihkun kautta kuvaushommiin siis!

♥Ella

Tilannekatsaus

Tänään on sunnuntai, 24.8.2014, läppärini alakulmassa kello näyttää 19:25. Matkani alkuun, siihen kun lentoni Turun lentoasemalta lähtee, on jäljellä 5 päivää, 19 tuntia, 20 minuuttia ja 31 sekuntia. En osaa edes arvata, missä olen tasan viikon kuluttua: istunko järkyttyneenä yksin jossakin päin Sapporoa sijaitsevassani majoituspaikassani (Google maps ei löytänyt minulle annettua osoitetta, sellaista ei ole olemassakaan) kierrätetäänkö minua alueella, jotten eksyisi matkallani kouluun seuraavana päivänä (tai joudunko kouluun ylipäänsä heti seuraavana aamuna?) vai parveileeko ympärilläni yksinkertaisesti iso lauma nopeasti puhuvia japanilaisia, enkä yhtäkiä enää muistakaan kuka minä olen ja mistä olen tullut - jopa sen päättäminen, mihin käteni laittaisin, tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta kysymykseltä.

Hain eilen matkalaukun kananverkon verhoamasta kellarikomerostani. Mikä mahtoikaan olla laukun salvan avaamiseen tarvittava koodi? Kuinka paljon käsimatkatavaroille varattu laukku sai taas painaa? Kumman repun valitsen - tukevamman vai ulkonäöllisesti enemmän silmääni miellyttävän? Täytyy muistaa pakata hammasharja ja -tahna reppuun mukaan - en vain kuollaksenikaan muista minkä kokoiseen minigrip-pussiin tahna piti survaista. Tarkistan varmaan sadannen kerran, moneltako lentoni Turun lentoasemalta lähtee. Koitan muistella, miten check-in hoidettiin, ja mitä valmennuksessa sanottiinkaan Japanin päässä tapahtuvasta turvatarkastuksesta. Koitan selailla Sapporon sääennusteita viikon eteenpäin. 24 astetta ja puolipilvistä - onko se kuuma? Ainakin lämpimämpi kun täällä. 

Mitä pakkaan mukaan? Millaisia vaatteita tulen tarvitsemaan matkan aikana? Onko järkevää pakata oma lempivillapaita mukaan jo nyt, vai ostaa vasta paikanpäältä, jos lokakuussa on kylmä? Jättääkö nahkatakki kotiin vai ottaako mukaan? Pärjäisinkö pelkällä sadetakilla ja lämpimällä vaatekerralla sen alla? Täytyy muistaa varata pyykkivuoro vielä hyvissä ajoin ennen lähtöä. Kosteusvoide taitaa olla miltein loppu, täytyy siis käydä myös kaupungilla. Minkälaiset tossut hankin sisäkengiksi - ja mistä? En muistanut suoda ajatustakaan juhlakengille, vaikka hankin Haloselta hienon uuden puvuntakin ja kauluspaidan. 

Pidimme kämppiksieni kanssa tänä viikonloppuna suuret juhlat, joihin oli yhdistetty uuden vuokra-asuntomme tupaantulijaiset, minun myöhäiset 20-vuotissyntymäpäiväni sekä tietysti ajankohtaiset läksijäiset. Juhlissa kaikki ihmettelivät, miten olen niin tyyni - ihan kuin minua ei edes jännittäisi. Totuus on, ettei minua jännittänytkään - vielä. Jännitys alkoi tänä aamuna, kun avasin silmäni ja nousin sängystä.

Keskityimme koko viikon (tiistaista alkaen) juhlien järjestämiseen, eikä matkan ajattelemiselle jäänyt oikeastaan yhtään ylimääräistä aikaa: päivät vietin koulussa kokaten, tutoroiden uusia oppilaita, papereita kv-vastuuhenkilöni kanssa kuntoon laitellen, illat Harry Potter-teeman huuruissa. Tänä aamuna näin kuitenkin matkalaukun sänkyäni vastapäätä, odottamassa pakkaamistaan, ja tajusin ajan huvenneen käsistä -kohta pitäisi olla valmis. Fyysisesti, henkisesti, kaikilla tasoilla. Suurin osa ystävistä on nyt hyvästelty kahdeksi kuukaudeksi, muutama kahvihetki on vielä tiedossa ensi viikolla.

Muutama kuva tarjoilusta...

...ettei menisi liian tekstipitoiseksi

Sen lisäksi, että vuodatan teille sisäisiä tuntemuksiani, haluan kertoa teille kaiken, mitä tulevasta kahdesta kuukaudestani tiedän! 

Majoitus

Tein eräs ilta tutkimusmatkan Sapporon keskustaan google mapsissa: koitin kuumeisesti etsiä mahdollista majapaikkaani. Huomasin pian matkani alkutaipaleella, että minulle sähköpostin mukana saapunut katuosoite ei pitänyt paikkaansa. Tästä lannistumatta yritin googlata majapaikkani nimeä - tuloksetta. Internetin syövereistä ei löytynyt pienintäkään vihjettä siitä, että maailmasta löytyisi rakennus, jossa majoittuminen onnistuisi nimen Weekly AMU Sapporo alla. Näppäränä tyttönä päätin kääriä hihat ja tehdä pienen kävelylenkin ympäristössä, selviytyä itse määränpäähän loogisella päättelyllä. 

Jos aivoiluni osuivat oikeaan, majapaikkani sijaitsee ihan Sapporon keskustassa, lyhyen kävelymatkan päässä Odori-parkista ja koulusta. Ilmeisesti saan oman huoneen, jossa pitäisi olla ainakin sänky, pieni jääkaappi ja keittiö. Mitään tarkempia mittoja tai tietoja minulla ei asunnon varustuksesta ole. Keskiviikkona lampsin Forexin Turun toimipisteeseen, josta joudun vaihtamaan koko kahden kuukauden majoitukseen varatut vuokrarahat jeneiksi. 

Odori Park - kuva googlesta

Koulu

Koen Gakuen, Women's Junior College, Ecole de cuisine patisserie. Toisin sanoen koulu on japanilaisille ns. lukion käyneille tytöille: opiskelen itse Turun Ammatti-instituutissa ylioppilaspohjaisella linjalla kokiksi, ja siihen nähden tämän koulun tarjonta vastaa oman koulutukseni tasoa. Tapasin toukokuun lopussa ruotsinlaivalla pidetyssä Hanako-verkoston yhteistyöseminaarissakyseisen koulun omistajan, joka vaikutti helpotuksekseni todella ystävälliseltä ja mukavalta rouvalta. Hän antoi minulle lahjaksi vihreää teetä ja makeisia, sekä mukaan "kotilukemiseksi" koulun esitteen. Japania osaamattomana en luonnellisestikaan saa sen tekstiosiosta paljoakaan irti, mutta kuvia katselemalla olen muodostanut jonkinlaisen kuvan paikasta. Ensinnäkin koulussa on jokaisen eri ruokakulttuurin harjoittamiselle omat keittiönsä, ja suklaa-ateljee. Kuvissa keittiöt näyttivät kaikki vähintään yhtä puhtailta ja steriileiltä kuin suomalaiset sairaalat, ja niiden varustus oli hulppea. 

Koulun esite

Ei ihan taidot vielä riitä tämän lukemiseen

Kanssamatkustajat

Lähden matkaan mukanani kolme muuta suomalaista: Saku, kolmannen vuoden kokkiopiskelija Kajaanista, Bruno & Jonne & Jorma, jotka kaikki ovat opettajia. Kanssamatkustajistani olen tavannut etukäteen ainostaan Sakun, hän oli mukanamme laivaseminaarissa toukokuussa, Brunon kanssa vaihdoimme muutaman sähköpostin bloggauksen merkeissä. Olen kiitollinen, että saan seuraa reissuun. Tieto, että mukanani on muita, lähes tuttuja suomalaisia, alentaa tuntuvasti jännityksen ja stressini määrää. 

♥Ella