torstai 28. elokuuta 2014

Kaikki oikeudet muutoksiin pidetään

Kolmen ensimmäisen viikon ohjelma oli tipahtanut postilaatikkoon yöllä! Vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja meille on merkattu yllättävän paljon vapaapäiviä. Olin ihan varautunut siihen, että ainoastaan sunnuntaita tulisivat olemaan vapaita (japanilainen työtahtihan on oikeastaan maailman kuulu) ja muu aika painettaisiinkin töitä oikein olan takaa. Voi tietysti olla, että meille on järjestetty jotakin ohjelmaa vapaapäiville koulun ulkopuolella. 

Juuri eilen pohdiskelin, että sijoiteataankohan meidät Sakun kanssa johonkin tiettyyn ryhmään, jonka lukujärjestystä seuraamme, niin että olisimme aina samojen, tuttujen luokkalaisten seurassa. Mietin asiaa ehkä myös lähinnä siksi, että en oikein päässyt lopputulokseen siitä, minkä tasoiselle luokalle meidät sijoitettaisiin - ihan alottelijoiden seuraan vai kakkosvuotisten opiskelijoiden luokalle. On  vaikeaa koittaa arvioida omaa osaamistaan heidän mittapuullaan, kun ei tiedä oikeastaan opetuksen tasosta ja vuosien opintosisällöstä yhtään mitään. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että teemme tunteja useamman eri luokan kanssa, tasoista en tiedä edelleenkään sen enempää.

Mikä mahtaa olla La Luce?

En saanut ohjelmaa muutettua yhtään isommaksi, niin että se olisi näyttänyt myös fiksulta... Koittakaahan zoomailla (ctrl ja +), niin saatte selvää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti