Kolme kautta neljä

Palasin Suomeen viisi ja puoli viikkoa sitten -  tämä aika vastaa lähes 3/4 osaa ajastani Sapporossa. Viisi ja puoli viikkoa. Lähes 3/4 osaa. En melkein usko tätä itsekään. Tämän on pakko olla jokin huono vitsi. Pysähdyn miettimään.

Olenko vaipunut koomaan? Olenko vaipunut horrokseen? En. Taatusti en. Mutta, missä sitten olen ollut? Ketä tavannut, kelle kertonut matkastani, keille vastannut vältellen? Keille näyttänyt valokuvia, keittänyt kahvit? Mitä olen puuhannut, olenko saanut mitään aikaan? Mitä olen miettinyt? Olenko muistellut matkaani, potenut ikävää, halunnut takaisin vai ollut onnellinen siitä, että olen taas kotona? Olenko oppiskellut kieltä, etsinyt töitä, niin kuin uhkasin, jotta voisin joskus palata? Olenko etsinyt Aasiamarketin, ostanut siitakesieniä, valmistanut sushia tai tempuraa? Käynyt Turussa sijaitsevassa japanilaisessa ravintolassa syömässä? Montako pulloa valkoviiniä olen juonut ystävieni seurassa? Monissako juhlissa käynyt näyttämässä naamaani? Montako kertaa olen poistunut Kupittaalta? Tiedänkö vieläkään, mistä saan mochia käsiini?

Olenko unohtanut, millaista arkeni oli Sapporossa? Olenko ikävöinyt kylpyammetta ja kaasulla toimivaa lämmityslaitetta, metron kalkatusta ja kimeää merkkiääntä? Entäs korpit ja vuoret, pienet talot ja kapeat kujat? Olenko ikävöinyt puhtaita keittiöitä, teräviä kokkiveitsiä, opettajia? Miltä Maruyamalla näyttää juuri nyt? Kävelevätkö pienet tytöt vieläkin kimonoissaan pihamaalla? Mitä Saku on puuhaillut? Mitä Sakulle kuuluu? Entäs muu matkaseura? Bruno, Jonne ja Jorma? Missä he ovat, mitä tekevät? Lukeeko joku vielä tätä blogia, palaako katsomaan, olenko päivittänyt? Miettiikö joku, jatkanko tämän blogin toimintaa? Olenko kasvanut ihmisenä? Olenko kehittynyt, vai poljenko paikoillani? Mitä stressaan? Miksi stressaan? Miksi pesukoneissa on kuljetustuet? Miksi niiden poistamiseen tarvitsee jakoavaimen?

Kohta on jo joulu. Joulun jälkeen uusi työharjoittelu. Mitä tahdon? Japanilaista, fine diningia, simppeliä perussapuskaa? Jos japanilaista, erikoistunko liikaa siihen suuntaan? Onko se huono? Mitä annan joululahjaksi, kenelle annan - jos annan? Miksi nään puoliunessa unikuvia tylsistä veitsistä, jotka lipsahtavat peukalooni jättäen rosoisen haavan? Miksi joka ilta? Miten jatkan blogiani? Mistä kerron? Miksen ole keksinyt sanottavaa? Miksen jaksanut purkaa kotiinpaluufiiliksiä, kun minulla sellaisia oli? Miksen keksi vieläkään paikkaa osalle saamistani lahjoista? Miksi haluan pakolla pitää niitä pöydälläni, niin että nään ne jatkuvasti? Ne ovat tiellä. Mitä pakkaan mukaan Helsinkiin, mitä laitan päälle ensi viikonlopun teemajuhliini? Miksen ole vieläkään käynyt kirjastossa? Miksi ulkona on niin pimeää?

Koitan keksiä jotain.

♥ Ella

Kolme päivää Kiotossa 12.-15.10.2014

Äitini tuli miehensä kanssa tapaamaan minua Japaniin viikon ajaksi: tästä lyhyestä visiitistä kolme päivää vietimme Kiotossa kulttuurimatkaillen ja japanilaisuutta itseemme imien, loput päivät puolikkaineen tutustutin porukoita niin kotoisaan Sapporooni.

Kiotossa riitti kaunista katseltavaa, punaisia lyhtyjä, tanukipatsaita katujenvarsilla, buddhalaisia ja shintolaisia temppeleitä, munkkien laulua, jokimaisemia, riippuoksaisia puita, haikaroita, ravintolailtoja (joskin yksi niistä oli täysi katastrofi, köhköh, en ole koskaan syönyt niin mautonta sapuskaa), länsimaalaisia karttoinensa, kapeita kiemuraisia kujia, sähköjohtohässäköitä kattojen yllä, riksoja, takseja ja korkeita rakennuksia... voisin tarinoida aiheesta ikuisuuksia, mutta taidan antaa kuvien puhua tuhannet sanansa puolestani!

Majoituimme hotelli Uojienissa, aivan Kioton down townissa, sivukujalla kaupungin hulinasta, mutta kuitenkin toisaalta keskellä sitä. Itse hotelli vaikutti hieman rähjäiseltä (kännisiä teinejä poltti röökiä ketjussa yhteisessä aulatilassa, kaatuili ja itki) hintaansa nähden, mutta oli loppupeleissä varsin käypä majapaikka. Oli mahtavaa nukahtaa tatamin tuoksuessa ja herätä valon tulviessa paperikaihtimien lävitse huoneeseen, kylpeä ja ryystää vihreää teetä polvillaan tyynyllä istuen.

Yöt tatamilla, futoni alla

Jalattomat tuolit kunniaan

Pontocho-kadulla

Törmäsimme pukumiesten lisäksi yhteen maikoon.

1/3 aamupalasta

Hotelli Uojienin ikkunanäkymät

Kaupungin halki virtaava joki

Tirpat oli Kiotossa toista maata

Yksi tuhansista temppeleistä

Buddhien rukouspaikka vuorenhuipulla

Lammessa karppi

Kenkävartija

Sadeviittakaksikko

Yllätys puittenlomassa

Tunnelmallinen pieni bambumetsikkö (toista maata kuin Arashiyaman turistirysä.)

Juna Kansai-Kyoto

Yukatabeibet

Käytiin testaamassa taifuunia

Jonka jälkeen oli hyvä lämmitellä kylpyosastolla.

Oma suosikkini kaikista tsekkaamistamme temppeliestä oli Inari taisha, sillä se oli ainoa reissumme shintolainen pyhäkkö, jonka ennätimme katsastamaan. Shintolaisuus tuntuu minulle jotenkin luontevammalta uskontona (vrt. buddhalaisuus) ja ehkä sen takia ylipäänsä nämä shrinet ovat mielestäni kauniimpia. Törmäsimme tuhansiin kivikasvoisiin kettuihin, punaisiin portteihin ja kulkukissoihin.

Inari taisha, shintolainen temppelikierros

Main shrine

Tällaista polkua vuoren huipulle asti, puhdistava vankila.

Yhtäkiä miljoona, miljoona, miljoona kattia

Löysin temppelin juurelta vihdoinkin kojun, joka myi kitsune-naamioita! Olin etsinyt näitä naamareita koko matkani ajan (tilattiin tuliaiseksi), mutta en ollut törmännyt niihin toistaiseksi vielä missään. Päädyin lopulta ostamaan naamion itsellenikin, sillä naamio on mielestäni kovin hieno ja loistava matkamuisto. Ostin kaksi erilaista teeman mukaisesti.

♥ Ella

Hyvät naiset ja herrat

Vihdoin on tullut aika julkaista upeaakin upeammat haikut, joita Sakun kanssa matkaltamme rustasimme!


56 haikua Japanista
Sapporo 2014



30.8.2014 lauantai

Matka Japaniin
Haikeutta ja aatteita
Seura piristää

31.8.2014 sunnuntai

Kansai-Sapporo
Ravintolassa Nambu
Kiitos ruoasta

1.9.2014 maanantai

Odori-puisto
Pitkänä levittäytyy
Sata jeniä?

2.9.2014 tiistai

Koen-koulussa
Uusin silmin katsoimme
Jokapäiväistä

3.9.2014 keskiviikko

Sensei taitava
Makeita leivoksia
Punapapuja

4.9.2014 torstai

Kipeä Ella
Taudin nujertamana
Kaipaa ja huokaa


5.9.2014 perjantai

Sapporo alla
Valot tuikkimallakin
Iloa antaa

6.9.2014 lauantai

Aki-sensei vei
Vuorelle suurelle kai
Pilli soi kaukaa

7.9.2014 sunnuntai

Kalatorilla
Ravut mönkii vedessä
Turska katossa

8.9.2014 maanantai

Leivontapäivä
Munanvispaus saa Sakun
Tajun kankaalle

9.9.2014 tiistai

Potilas-Saku
Ella koulun penkillä
Pakokauhua

10.9.2014 keskiviikko

Pähkinän luona
Odotettiin ikuisuus
Salamasade

11.9.2014 torstai

Läksijäisissä
Hyvästit, Jorma, Jonne
Tavataan pian

12.9.2014 perjantai

Postitoimisto
Kylpyvesi odottaa
Väsymys tuli

13.9.2014 lauantai

Metroseikkailu
Mölkkyä ei löytynyt
Paskaa ruokaa vain

14.9.2014 sunnuntai

Yabusamessa
Nuolia lensi ilmaan
Uusi mummomme

15.9.2014 maanantai

Kiire aamulla
Matka suklaatehtaalle
Nainen kimittää

16.9.2014 tiistai

Italian
Ja euroopan tuulahdus
Pitkä työpäivä

Sakun vaatima lisähuomio:

(Läpsäytys pyllyyn
Ahneella kermaperse
Pitkä työpäivä)

17.9.2014 keskiviikko

Potaattifarmi
Myyrät multaa kaivavat
Kaunis vuoristo

18.9.2014 torstai

Ikävä päivä
Ensimmäinen täällämain
Mikään ei suju

19.9.2014 perjantai

Vakava alku
On herkkuja pöydässä
Take away mukaan

20.9.2014 lauantai

Juna Otaruun
Kiemurtaa rantaviivaa
Ja kallistelee

21.9.2014 sunnuntai

Fiinisti viini
Vuoren harjalla maistuu
Buddhat katselee

22.9.2014 maanantai

Viini odottaa
Yläkerrassa meitä
Lyhty riisissä

23.9.2014 tiistai

Syyspäivä laiska
Tasauksemme rennosti
Vastaanotetaan

24.9.2014 keskiviikko

Honkongin tytöt
Saapuvat Weekly AMUn
Missä lievät nyt?

25.9.2014 torstai

Ikebanassa
Lohikäärme ruukussa
Siivet levällään

26.9.2014 perjantai

Pyykkipäivä taas
Miten kone toimikaan?
Paina jokaista

27.9.2014 lauantai

Hevosajelu
Väsähtänyt ratsumme
Kiskoja seuraa

28.9.2014 sunnuntai

Elokuvissa
Ajatukset vaikeita
Olo on tyhmä

29.9.2014 maanantai

Titanicia
Itkun kyynelet valui
Yökyläilyä

30.9.2014 tiistai

Suklainen matka
Autossa hyvät torkut
Tutustuminen

1.10.2014 keskiviikko

Yksityistunti
Pinkki riisimakeinen
Lehteen kääritty

2.10.2014 torstai

Leivän leivontaa
Sipulileivän maku
Palauttaa kodin

3.10.2014 perjantai

Sadekahveilla
Kurpitsa-asetelma
Koristaa tilaa

4.10.2014 lauantai

Mutakylvyssä
Saku tienpientareella
Likainen polvi

5.10.2014 sunnuntai

Tatamimatto
Pienen perheen kodissa
Japanilaisten

6.10.2014 maanantai

Risto ja Hellu
Suomesta asti tullu
Ruisleiväntuoksu

7.10.2014 tiistai

Tiputanssia
Hongkong-opiskelijat
Nauroivat kovin

8.10.2014 keskiviikko

Koulunpenkillä
Suomen kielikurssilla
Kysymyksiä

9.10.2014 torstai

Suklaa-atelje
Makeaa huumoria
Temperointia

10.10.2014 perjantai

Minna ja Tomi
Ovatko saapuneet jo
Valhallaviinaa

11.10.2014 lauantai

Ikävä toista
Eriteillä kuljimme
Lopunkyyneleet

12.10.2014 sunnuntai - Ella

Ponto-cho-katu
Kioton kauneimpia
Punainen lyhty

13.10.2014 maanantai - Ella

Temppelinharja
Vasten lehtien okraa
Taifuunin alkeet

14.10.2014 tiistai - Saku

Ikävä Ellaa
Väsyttää kamalasti
Nukahdan kohta

15.10.2014 keskiviikko - Saku

Ella palasi
Ruokapaikkaa etsitään
Ryhmäruokailu

16.10.2014 torstai

Matkalaiset jo
Pian lähtevät pois
Aika lopussa

17.10.2014 perjantai

Sopraanon sävel
Kauniisti ilmassa soi
Muistot heräävät

18.10.2014 lauantai

Kuuma lähde on
Rentouttava ystävä
Pyyhe otsalla

19.10.2014 sunnuntai

Odorin Eiffel
Valokuva muistetaan
Ei voi unohtaa

20.10.2014 maanantai

Letut nyysittiin
Vaivihkaa kassinpohjaan
Aamupaloiksi

21.10.2014 tiistai

Rahat finito
Ostokset melkein tehty
Filosofiaa

22.10.2014 keskiviikko

Carlo Rossia
Lempimiestämme tulee
Kova ikävä

23.10.2014 torstai

Kimonon osto
Myyjätär sympaattinen
Hullulta tuntui

24.10.2014 perjantai

Viimeinen matka
Lentokoneella ylös
Pilvien päälle


Matkaa muistavat,
Ella-san ja Saku-kun

Kuinkas tähän tultiinkaan?

Jostakin muistini syvimmistä kolkista tajuntaani lipui juuri, etten ole tullut käsitelleeksi ollenkaan matkani alkutaipaleita, aikaa, jolloin vielä odottelin Suomen päässä, mitä tuleman pitää. Ajattelinkin, että olisi fiksua varmaan mainita muutama sana siitä, kuinka päädyin vaihtojaksolleni Sapporoon. Olen hyvin pahoillani tämän postauksen teksti- ja asiapitoisuudesta: minulla ei ole oikeastaan mitään kättäpitempää tähän hätään, jolla piristää tämän kirjainvilinän ilmettä.

"Haluaisitko lähteä Japaniin?"

Kaikki tapahtui oikeastaan melko nopeasti, ilman että kerkesin itsekään oikein tajuta, mihin olin nokkani työntänyt. Istuin yhdessä luokkani kanssa tilausbussissa eräänä maaliskuisena torstaiaamuna, matkalla kohti Helsingin messukeskusta ja Gastro2014:sta. Matkan päästyä käyntiin kaksi bussin etuosassaerillään istuvaa koulumme opettajaa huikkasivat minun ja luokkalaiseni, Markun, nimet ja viittelöivät meitä tulemaan luokseen. En voinut olla ihmettelemättä, mistä oli kyse. Istuuduttuamme alas Daniel avasi keskustelun kysymällä, haluaisimmeko lähteä Japaniin. Vaikka matkallani omalta istuimeltani, bussin kapealla käytävällä, kohti opettajia mielessäni oli käynyt monia villejä mahdollisuuksia asiasisällöstä, tästä en olisi osannut edes haaveilla.

Daniel papatti nopeasti faktat läpi: vain toinen meistä pääsisi lopulta matkalle, he tiedustelivatkin nyt vain "alustavasti" (deadline oli seuraavana aamuna), olisimmeko kiinnostuneita tästä tarjouksesta. Seuraavaan aamuun mennessä tulisi olla lopullinen päätös tehtynä, sillä silloin valittaisiin, kenet jaksolle lähetetään, eikä sen jälkeen olisi oikeastaan enää mahdollista epäröidä tai perua osallistumistaan.  Kohteena  olisi Sapporo, pohjoisessa, hän itsekin on käynyt paikalla - kokemus oli upea. Matkalle mukaan lähtisi toinen opiskelija, tosin jostakin toisesta koulusta, sekä opettaja kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi. Sapporossa oltaisiin kaksi kuukautta, lähtö luultavasti lokakuussa. Koulu rahoittaisi lennot ja asumisen, ruoat kuuluivat myös pakettiin, ilta- ja aamupalaa lukuunottamatta. Olisimme ensimmäiset Koen Gakueniin lähetettävät opiskelijat, koekaniinit. Luultavasti Daniel sanoi paljon enemmänkin, mutta mieleni kävi jo kuumana eteenpäin - yksityiskohdat ovat jo unohtuneet.

Päätös

Loppupäivä Gastromessuilla sujui jännittävissä tunnelmissa, sillä en voinut hehkuttaa tapahtunutta juuri kenellekään. Kerroin asiasta vain muutamille tapahtumasta hämmentyneistä läheisimmistä luokkalaisistani, puolivillaisesti vähän sinnepäin viitaten. Illan kuluessa alkoi näyttää vääjäämättä siltä, että että ottaisin mahdollisen paikan vastaan - ajatuksen kannalla olivat niin äitini kuin tyttöystäväni. Seuraavana aamuna lähetin vastaukseni: "Olen ehdottomasti kiinnostunut!" Kaksi tuntia myöhemmin koiran ja kaverini kanssa pitkällä lenkillä ollessani sain soiton Danielilta. Kun kaivoin puhelimen esiin taskustani, olin aivan varma tulleeni valituksi - Daniel vahvisti tunteeni oikeaksi.

Maaliskuun lopussa valituksi tulemisen jälkeen kirjoitin nopealla varoitusajalla englanninkielisen CV:n ja Motivation Letterin itsestäni, ja nämä dokumentit lähetettiin ketjussa eteenpäin, minne, sitä en tiennyt. Sain todella positiivista palautetta motivaatiokirjeestäni, siitä tuli hyvä mieli. Otin osaa myös muutamana päivänä koululaitoksemme omaan valmennukseen syksyn ulkomaanvaihtoon lähtijöille. Sen jälkeen oli pitkään hiljaista, enkä tiennyt tulevasta juuri mitään, vain sen mitä muistin Danielin tarinoista keikkuvassa bussissa.

Seminaarissa kokonaisuus alkaa hahmottua

Sain yllättäen kutsun vettenpäällä kelluvaan Hanako -seminaariin 29.5., joka järjestettiin Vikinglinella matkalla Maarianhaminaan ja takaisin. (Sapporosta ja Osakasta saapui arvovaltaisia japanilaisia tutustumaan kouluumme jo edellisenä päivänä, mutten päässyt heitä opiskelukiireiltäni tapaamaan.) Ilmeisesti jossakin kohtaa oli tapahtunut informaatiokatkos, sillä sain vasta edellisenä päivänä sähköpostiini seminaarin ohjelman. Lähdin miniristeilylle siis käytännössä täysin ummikkona, aivan pihalla kaikesta. Oikeastaan vasta seminaarissa sain jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin olin lupautunut. Lisäksi minusta tuntui oudolta, että kaikki ihmiset tuntuivat kyllä tietävän kuka minä olen ja mitä minulle kuuluu asian suhteen, vaikka itse en suurinpiirtein muistanut omaa nimeäni.

Seminaaripäivä oli ihan huippu: tapasin tulevan matkakaverini, koulun omistajan, kv-koordinaattorini, sekä paljon muita tärkeitä henkilöitä. Koulun omistaja, rva. Nambu osoittautui ihanaksi, ja muistutti kovasti omaa isoäitiäni - Sakun suhteen olin aluksi hyvin skeptinen. Heh. Saimme rouvalta lahjaksi vihreää teetä, teemakeisia sekä Koen Gakuenin esitteet. Puhuin myös ensimmäistä kertaa japania (konnichiwa) - olin tästä haltioissani.

Tapaamani ihmiset saivat oloni turvalliseksi, sillä tiesin, että he kaikki auttaisivat minua mahdollisissa ongelmatilanteissa. Aikaisemmin en oikein ollut tiennyt, kenen puoleen minun tulisi kääntyä. Söimme hyvän lounaan buffetissa Gracella sekä maistelimme hieman japanilaisia sekä suomalaisia herkkuja, meidät tulevat vaihto-oppilaat laitettiin tarjoilemaan sakea koko salille! Seminaarin aikana kirjoitettiin yhteistyösopimus Koen Gakuenin ja Hanako-verkoston välille, sekä lyötiin lukkoon meidän lähtöajankohta - lähtö tulisi olemaan kuukautta aikaisemmin, kuin alunperin oli puhetta. Olin yllättynyt, mutta suunnitelmanmuutos ei (normaalista poikete)n haitannutkaan minua laisinkaan.

Seminaarissa fiilikseni tasoittui ja aikaisempien viikkojen hiljainen, pohdiskeleva, uinuva innostus korvaantui aidolla riemulla ja inspiraatiolla. Risteilyltä palattuani sekä vaput ja kaksikymppiseni juhlittuani, tartuin kynänvarteen ja suttasin tuhruisia, japanilaisia kana-kirjoitusmerkkejä ruutupaperiin, kaiken kesätyö- ja vuodenlopettajaisrumban keskellä. Päätin haluavani oppia lukemaan edes vähän yksinkertaisimpia asioita tässä lyhyessä ajassa.

Kesä tuli, kesä meni

Seminaarin jälkeen koitti piiitkä hiljaisuus, sillä kesä toi mukanaan opettajien ja kv-henkilöiden lomat, minäkin pidin itseni kiireisenä tehden pitkää viikkoa maauimalalla. Kesäkuun lopussa sähköpostiin kilahti kuitenkin tärkeä viesti - lentoliput. Nyt tiesin varmuudella matkani ajankohdan, ja pystyin asennoitua lähtöön jälleen astetta paremmin. Yritin vapaapäivinäni ja hiljaisina hetkinä töissä kahmia tietoa japanilaisesta ruokakulttuurista, hyvistä käytöstavoista ja kohteliaisuussäännöistä sekä harjoitella kieltä: kielen opiskelu oli erityisen palkitsevaa, sillä se jäi mieleeni helposti, kenties merkkien visuaalisuuden johdosta. Oli ihanaa opiskella näin aidosti motivoituneena, ja vain ja ainoastaan itseäni varten - nautin aina näistä tunneista Minna no Nihongon ja Kana de Mangan seurassa.

Koulun alettua lähtö häämötti jo kahden ja puolen viikon päässä. Odottelin kuumeisena sähköpostiviestejä koskien vaihtoani. Viikko kului, eikä mitään kuulunut - ihmettelim ja päivittelin, että jo on kumma. Kyselin Danielilta, josko minua koskevia viestejä olisi kulkenut hänenkin kautta, hän postitti muutamia minulle edelleen. Fiksuna lähdin tarkastamaan lopulta roskapostikansiota, joka tietysti oli tyhjentynyt säännöllisesti itsestään, kaikki viestit olivat kadonneet. Lähettelin muutamat sähköpostit, ja selvisi, että minulta oli tosiaankin mennyt oleellista tietoa ohi, mm. tiedot koskien tulevaa asuntoa ja vuokranmaksua sekä mukaan tarvittavat kokkivaate- ja veitsiasiat.

Minulla ei ollut myöskään mitään papereita kunnossa puoltatoista viikkoa ennen lähtöä, ja meinasin jo stressaantua asiasta, kunnes koulutalomme kv-vastaava Merja lohdutteli, että kaikki keretään kyllä saada mainiosti kuntoon, ei hätää. Jaksoin hoitaa paperiasioita aktiivisesti viikon, tutoroinnin, tupareiden suunnittelun ja normiopiskelun ohella, ja sain kuin sainkin kaiken valmiiksi: käytössopimus, learning agreement, työssäoppimisen kriteerit ja näyttöpaperit, vakuutukset, passikopiot, matkarahat, läksijäiset, vuokrarahat jeneinä, tuliaiset, matkatavarat...

29.8. lähdin Turun lentoasemalle mukanani tusinan verran erilaisia nyssäköitä haikein, mutta hyvin mielin.

HANAKO NETWORKS (Suomi-Japani)
Muutama sananen myös verkostosta, jonka turvin pääsin matkalle lähtemään.

Hanako Networks on opetushallituksen rahoittama yhteistyöhanke, jonka tarkoituksena on mm. edistää opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta maiden välillä, kehittää oppilaitosten kansainvälistä toimintaa, yksilöllistää ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden opintopolkujaerilaisten työssäoppimiskokemusten kautta, luoda toimiva yhteistyöverkosto monipuolistaa ja kehittää opetusaineistoa sekä tietysti suomalaisen ja japanilaisen kulttuurin tunnetuksi tekeminen toisilleen. Hanke aloitti toimintansa vuonna 2010 (verkosto kuitenkin perustettiin itsessään jo vuonna 2007), ja mukana on 14 eri tahoa ympäri Suomea, niin ammatillisen koulutuksen järjestäjiä kuin työelämäpartneria. Japanin päässä mukana on viisi eri partneria, Osakassa, Sapporossa sekä Moriokassa.

Hanako-verkosto järjestää vaihtareille oman valmennuksensa, johon kuului seminaareihin osallistumista, lyhyt kielikurssi sekä käytännön asioiden kertaamista ja kulttuurillista tietoa. Osa valmennuksesta suoritettiin Adobe Connectin avulla, netin välityksellä järjestetyissä kokouksissa. Verkoston nettisivulta löytyy myös hyödyllisiä linkkejä, joiden takaa löytyy paljon mm. matkakertomuksia sekä vinkkejä ja tietoutta.

Tahdotko tietää lisää? Verkoston nettisivulle tästä.

♥ Ella

Kahdeksan miekkaa ja Jyozankein kuuma kylpy

Vietimme viimeisen lauantaimme Sapporossa retkeillen Suomi-Hokkaido -seuran jäsenten ja muutaman muun suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa, kyseisen seuran suomenkielen opettajan, Aki-sensein, johdolla. Hän oli laatinut omatoimisesti mielenkiintoisen ohjelman päivälle, joka sisälsi monia minulle mieluisia aktiviteetteja. Kyseessä oli oikeastaan alunperin Hokudain vaihtareiden pienimuotoinen tervetulijaisjuhla, joihin meidätkin Sakun kanssa kutsuttiin mukaan avokätisesti - saimme onneksemme ottaa mukaan myös Brunon, Espoon Omnian aikupuolen keittiöopettajan, joka saapui viime sunnuntaina hakemaan meitä nuoria täältä pallon toiselta puolelta kotiin. Hän tulee siis viettämään kokonaisuudessaan kaksi viimeistä viikkoa kanssamme yhteistyössä Koen Gakuenissa. 

Hakkenzan-san, Kahdeksan miekkaa-vuori, jolla on kuitenkin vain viisi huippua. (Kahdeksikko valikoitui nimeen sen perusteella, että se on japanilaisten onnenluku.) Kipusimme päivän aikana vuoren keskellä olevan v:n oikeanpuoleiselle osiolle.

Alkuperäinen viesti, jonka vastaanotin Aki-senseiltä (sisältää aikataulun ja ohjelman):

klo 9. 30 kokoonnutaan Makomanain (Namboku-linjan pääteasema) metroasemalla pääportilla, tarpeen mukaan ostetaan juotavaa, riisipalloja/(kerrosvoi)leipiä tms. aseman 7-11:stä

9.51 bussi lähtee laiturilta 4 (päätepysäkki Jyozankei-onsen)

10.15 jäädään pois Misumai-shougakkou-pysäkillä (menolippu 380 jeniä), kävellään sitten pitkin maantietä vuoren juurelle

11.00 ruvetään kiipeämään!

12.00 Hakkenzanin  (498m) huipulla

13.00 tulo Hakkenzanin viinitilalle, pihalla grillataan lihaa ja vihanneksia (maksaa 1000 jeniä/nenä)

14.45 lähtö Koganeyu-onseniin (n. 2km)

15.30-17 onsenissa

17.00 kylpylähotellin ilmaisella shuttle-bussilla Makohaihin takaisin

17.35 tulo Makomanain metroasemalle

HUOM: 1) jos aiot osallistua, voisitko ilmoitella minulle 14.10. mennessä, sillä täytyy varata grillejä viinitilalta ja ostaa ruoka-aineksia etukäteen osanottajien lukumäärän mukaisesti.

2) Ota iso- ja pieni pyyhe ja vaihtovaatteet mukaan, kun käyt onsenissa. Kylpyhuoneessa on kyllä shampoota ja saippuaa.

3) Jos on sellaisia ruoka-aineksia, joita mielelläsi grillata (esim. kalaa ja makkaroita), ota mukaan vaan.

4) (kaljanystäville) Viinitilalla on kyllä viinejä ja siidereitä ja ehkä mehuja, mutta muistaakseni ei ole kaljaa (he he he...)

***

Edellispäivien sateista huolestuneena oli helpottavaa herätä aamulla kauniiseen auringonpaisteeseen: vuorikiipeily tulisi sujumaan ehkä hieman paremmin ilman vettä converse-tossussa ja mutaa lahkeessa - puhumattakaan siitä, kuinka ikävää olisi ollut, jos odottamani retki olisi peruuntunut mokoman sääilmiön takia. Sää osoittautui itseasiassa täydelliseksi, melkoisen lämpimäksi syyspäiväksi.

Patikointia vuoren juurellemaantietä pitkin

Jee lehtiä

Vuoren alarinteellä törmäsimme kylttiin, joka varoitteli mahdollisista kohtaamisista karhujen kanssa.

Laadin luonnollisesti taas (kuten eilen kirjoittelin viimeisimpään postaukseen kahvilan kohdalla) tarkat kriteerit, millaisen kohtaamiseen haluaisin ajautua kyseisen karvapalleron kanssa: otson tulisi olla tarpeeksi kaukana, eikä se saisi tulla kohti - päin vastoin sen pitäisi perääntyä - sillä ei saisi olla poikasta mukana eikä kohtaamispaikan maa saisi olla mutainen. Näistä haaveistani huolimatta emme törmänneet yhteenkään Hokkaidon grizzlyyn.

Hakkenzanin juurella luikersi pieni joki.

Porukkaa näköalapaikalla.

Kohtalaisen tasainen ja loiva kohta, vaelluksen easyin.

Koska jalkakuvat on aina joskus paikallaan.

Jo alkutaipaleella selvisi, ettei reitti tulisi olemaan mikään maailman helppokulkuisin.

Reitti Hakkenzanin huipulle oli jyrkkä, kivinen ja täynnä mutkittelevia juurakoita. Petollisia irtokiviä vaani salakavalina pudonneiden ruskalehtien joukossa, säikytellen minua kitkattomissa lättäpohjakengissä, kallein omaisuuteni kaulassa rotanpuremassa Nikon-hihnassa roikkuen. Against all the odds, haavereitta selvittiin. Reitiltä löytyi paikoitellen luonnon muodostamia askelmia ja raidallisia apuköysiä, jotka kulkivat puusta puuhun. Matkanvarrella väisteltiin vastaantulevia patikoijia rotkon reunalla puun oksissa henkensä edestä roikkuen ja iloisesti toisia tervehtien. Kapealla polulla, pää huonosta kunnosta ja kaltevasta tasosta sumeana, elämä toisinaan vilahti silmissä.

Kohti huippua.

Suurin haaste. Olin aivan varma, että henki lähtee.

Yllä olevan kuvan vasemman laidan kiviseinämä valui vettä. Kylmät pisarat raikastavat ihanasti kuumaa oloa, ajattelin - kunnes tajusin, että jo ennestään kivinen ja jyrkkä, lähes mahdottoman oloinen nousu, muuttui tukalaksi hikihelvetiksi ja aavistuksen rosoisemmaksi luistinradaksi.

Kapean kalliokiemuran nokassa istui jonkin sortin haukka ihmettelemässä maailman menoa, ja hieman lähepänä patikointipolkua (kuvan keskivaiheilla) makasi mies kallionharjan myötäisesti maaten, valtavan hienon kameran kanssa.

Päivän porukkaa Hakkenzanin huipulla (498m merenpinnasta). Keskellä punaisessa huivissa ja sinisessä takissa on ryhmänvetäjä, Aki-sensei.

 Vuorenharjalla istuskelimme hetken, mutustellen pieniä eväitä, lepuuttaen veteliä jalkojamme ja ennen kaikkia maisemista ja tuulenvireestä nauttien. Tuhosimme Sakun kanssa vihdoin Suomesta tuomani 2e:n irtokarkkipussin, jonka aikoinani nyysin kesätyöpaikastani. Pussi osoittautui yllättävän hyväksi, ottaen huomioon, että se oli sulanut heinäkuussa pariin otteeseen Kupittaan maauimalan grilliäkin kuumemmalla teräksisellä palvelutiskillä. Seurueen yksi suomalaisista, Erkki, soitti bambuista pilliä - kohensi autenttista tunnelmaa.

Saku aiheutti viisi kivivyöryä alaspäin tullessa, ja tajusi vasta silloin iskun mahdollisen kuolettavuuden alemmilla poluilla kulkeville - kassi suojaksi ja menoks.

Hakkenzanin viinitilan yhteydessä toimi myös hevosfarmi. Hieman teki mieli karauttaa ratsaille.

Olin erittäin tyytyväinen itseeni vuorelta alas asti päästyämme, kun en ollut onnistunut suttaamaan vaatteitani mutaan - tai mihinkään muuhun - patikoinnin yhteydessä. Sain pian kuitenkin muistutuksen siitä, miksi ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa: kesken väittelyn eläintarhojen tarkoitusperistä, eettisyydestä ja rahallisesta tukemisesta, mulasin molemmat jalkani ojaan. Kengät sekä sukat kastuivat kauttaaltaan valuviksi, ja jouduin riisua jalkani paljaaksi. Onnekseni grillailun aikana kenkäni kerkesivät kuivua kokonaan! Uskomatonta, etteivät ne jääneet vähääkään nihkeäksi - onseniin tepastelin jo tyytyväisin mielin, kengät jalassa.

Kesäistä tunnelmaa lokakuussa. (Epäedullinen kuva säälittävistä, reissussa rähjääntyneistä räpylöistäni.)

Grilli kuumana

Ken on grilleistä kaikkein suosituin?

Grillailun jälkeen siirryimme rentoutumaan kuumiin lähteisiin, josta minulla ei luonnollisestikaan ole kuvaa. Kokemus oli ihan huippu, ja kylpeminen mielestäni todella edullista. Osastolta löytyi pitkät rivistöt suihkupaikkoja pikkupenkkeineen ja pesuaineineen, kaksi eri saunaa (toisessa sisällä mm. televisio, joka näytti urheilua...), useita erisyvyisiä altaita poreilla tai ilman, kylmäallas (16,5 astetta lämmintä) sekä ulkotiloista vielä muutama vastaava allas ja kolme pikkuista paljua, joissa parhaimmillaan kylpi kolme naista tiiviisti yhteen ahtautuneina. Veden lämpötila pyöri 40 asteen hujakoilla, vaihdellen muutaman asteen tarkkuudella.

Kylpylähotellille saapuessa kengät riisuttiin eteisessä ja lukittiin pieneen lokeroon. Kenkälokeron avain ojennettiin maksun yhteydessä tiskille, ja tätä avainta vastaan sai pukutilojen lokeron avaimen. Miehet ja naiset kylpevät täälläkin erikseen. Pukutiloissa riisuttiin alasti ja suunnattiin siitä lähteelle, kylpylän allastiloihin otettiin mukaan ainoastaan pieni käsipyyhe, jota käytettiin tarvittaessa peseytymiseen, viilentäytymiseen ja kuivaamiseen ennen pukutiloihin poistumista. (Lähteessä lilluessa tätä pyyhettä pidettiin tavallisesti päänpäällä - kovin sympaattista mielestäni.)

En voinut ajatella muuta kuin Henkien kätkemää.

Onsenissa kaikkein oleellisinta oli, että ennen lähteeseen menoa täytyi peseytyä erittäin huolellisesti kauttaaltaan, muovisella pallilla istuen, eikä oma kylpypyyhe saanut missään nimessä koskea lähteen veteen - se koettaisiin kuulemma erittäin töykeäksi. Lisäksi hopeakorut tuli riisua kaappiin, ettei rikkipitoinen vesi hapettaisi korua (Sakulla rippiristi tosin jäi kaulaan ja koki muodonmuutoksen). Itse olin hieman huolissani lävistyksistäni: katsoisiko joku minua pahasti, loukkaisinko nyt käytökselläni muita? En kuitenkaan kohdannut loppujenlopuksi minkäänlaista ongelmaa tai saanut pahoja katseita, kaipa ulkomaalaiselle annetaan nämä asiat vähän anteeksi. Puolentoista tunnin kylpysession jälkeen olo oli vähintäänkin raukea, torkuimme läpi kotimatkan asunnollemme bussissa ja metrossa.

Nyt odottelen Kazuyaa juomaan kanssani viiniä lauantain kunniaksi, vaikka väsymys alkaa jo olla kova. Meillä oli aluksi puhetta Sapporon yöelämään tutustumisesta, mutta jouduin lopulta kieltäytymään kohteliaasti väsymykseeni ja orastavaan kurkku- ja päänsärkyyn viitaten. (Ehkä lokakuinen paljasjalkaisena hippalointini ei ollut ihan paras juttu...) Clubittaminen saattaisi tässä kohtaa koitua kohtaloksi.

♥ Ella