Kahdeksan miekkaa ja Jyozankein kuuma kylpy

Vietimme viimeisen lauantaimme Sapporossa retkeillen Suomi-Hokkaido -seuran jäsenten ja muutaman muun suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa, kyseisen seuran suomenkielen opettajan, Aki-sensein, johdolla. Hän oli laatinut omatoimisesti mielenkiintoisen ohjelman päivälle, joka sisälsi monia minulle mieluisia aktiviteetteja. Kyseessä oli oikeastaan alunperin Hokudain vaihtareiden pienimuotoinen tervetulijaisjuhla, joihin meidätkin Sakun kanssa kutsuttiin mukaan avokätisesti - saimme onneksemme ottaa mukaan myös Brunon, Espoon Omnian aikupuolen keittiöopettajan, joka saapui viime sunnuntaina hakemaan meitä nuoria täältä pallon toiselta puolelta kotiin. Hän tulee siis viettämään kokonaisuudessaan kaksi viimeistä viikkoa kanssamme yhteistyössä Koen Gakuenissa. 

Hakkenzan-san, Kahdeksan miekkaa-vuori, jolla on kuitenkin vain viisi huippua. (Kahdeksikko valikoitui nimeen sen perusteella, että se on japanilaisten onnenluku.) Kipusimme päivän aikana vuoren keskellä olevan v:n oikeanpuoleiselle osiolle.

Alkuperäinen viesti, jonka vastaanotin Aki-senseiltä (sisältää aikataulun ja ohjelman):

klo 9. 30 kokoonnutaan Makomanain (Namboku-linjan pääteasema) metroasemalla pääportilla, tarpeen mukaan ostetaan juotavaa, riisipalloja/(kerrosvoi)leipiä tms. aseman 7-11:stä

9.51 bussi lähtee laiturilta 4 (päätepysäkki Jyozankei-onsen)

10.15 jäädään pois Misumai-shougakkou-pysäkillä (menolippu 380 jeniä), kävellään sitten pitkin maantietä vuoren juurelle

11.00 ruvetään kiipeämään!

12.00 Hakkenzanin  (498m) huipulla

13.00 tulo Hakkenzanin viinitilalle, pihalla grillataan lihaa ja vihanneksia (maksaa 1000 jeniä/nenä)

14.45 lähtö Koganeyu-onseniin (n. 2km)

15.30-17 onsenissa

17.00 kylpylähotellin ilmaisella shuttle-bussilla Makohaihin takaisin

17.35 tulo Makomanain metroasemalle

HUOM: 1) jos aiot osallistua, voisitko ilmoitella minulle 14.10. mennessä, sillä täytyy varata grillejä viinitilalta ja ostaa ruoka-aineksia etukäteen osanottajien lukumäärän mukaisesti.

2) Ota iso- ja pieni pyyhe ja vaihtovaatteet mukaan, kun käyt onsenissa. Kylpyhuoneessa on kyllä shampoota ja saippuaa.

3) Jos on sellaisia ruoka-aineksia, joita mielelläsi grillata (esim. kalaa ja makkaroita), ota mukaan vaan.

4) (kaljanystäville) Viinitilalla on kyllä viinejä ja siidereitä ja ehkä mehuja, mutta muistaakseni ei ole kaljaa (he he he...)

***

Edellispäivien sateista huolestuneena oli helpottavaa herätä aamulla kauniiseen auringonpaisteeseen: vuorikiipeily tulisi sujumaan ehkä hieman paremmin ilman vettä converse-tossussa ja mutaa lahkeessa - puhumattakaan siitä, kuinka ikävää olisi ollut, jos odottamani retki olisi peruuntunut mokoman sääilmiön takia. Sää osoittautui itseasiassa täydelliseksi, melkoisen lämpimäksi syyspäiväksi.

Patikointia vuoren juurellemaantietä pitkin

Jee lehtiä

Vuoren alarinteellä törmäsimme kylttiin, joka varoitteli mahdollisista kohtaamisista karhujen kanssa.

Laadin luonnollisesti taas (kuten eilen kirjoittelin viimeisimpään postaukseen kahvilan kohdalla) tarkat kriteerit, millaisen kohtaamiseen haluaisin ajautua kyseisen karvapalleron kanssa: otson tulisi olla tarpeeksi kaukana, eikä se saisi tulla kohti - päin vastoin sen pitäisi perääntyä - sillä ei saisi olla poikasta mukana eikä kohtaamispaikan maa saisi olla mutainen. Näistä haaveistani huolimatta emme törmänneet yhteenkään Hokkaidon grizzlyyn.

Hakkenzanin juurella luikersi pieni joki.

Porukkaa näköalapaikalla.

Kohtalaisen tasainen ja loiva kohta, vaelluksen easyin.

Koska jalkakuvat on aina joskus paikallaan.

Jo alkutaipaleella selvisi, ettei reitti tulisi olemaan mikään maailman helppokulkuisin.

Reitti Hakkenzanin huipulle oli jyrkkä, kivinen ja täynnä mutkittelevia juurakoita. Petollisia irtokiviä vaani salakavalina pudonneiden ruskalehtien joukossa, säikytellen minua kitkattomissa lättäpohjakengissä, kallein omaisuuteni kaulassa rotanpuremassa Nikon-hihnassa roikkuen. Against all the odds, haavereitta selvittiin. Reitiltä löytyi paikoitellen luonnon muodostamia askelmia ja raidallisia apuköysiä, jotka kulkivat puusta puuhun. Matkanvarrella väisteltiin vastaantulevia patikoijia rotkon reunalla puun oksissa henkensä edestä roikkuen ja iloisesti toisia tervehtien. Kapealla polulla, pää huonosta kunnosta ja kaltevasta tasosta sumeana, elämä toisinaan vilahti silmissä.

Kohti huippua.

Suurin haaste. Olin aivan varma, että henki lähtee.

Yllä olevan kuvan vasemman laidan kiviseinämä valui vettä. Kylmät pisarat raikastavat ihanasti kuumaa oloa, ajattelin - kunnes tajusin, että jo ennestään kivinen ja jyrkkä, lähes mahdottoman oloinen nousu, muuttui tukalaksi hikihelvetiksi ja aavistuksen rosoisemmaksi luistinradaksi.

Kapean kalliokiemuran nokassa istui jonkin sortin haukka ihmettelemässä maailman menoa, ja hieman lähepänä patikointipolkua (kuvan keskivaiheilla) makasi mies kallionharjan myötäisesti maaten, valtavan hienon kameran kanssa.

Päivän porukkaa Hakkenzanin huipulla (498m merenpinnasta). Keskellä punaisessa huivissa ja sinisessä takissa on ryhmänvetäjä, Aki-sensei.

 Vuorenharjalla istuskelimme hetken, mutustellen pieniä eväitä, lepuuttaen veteliä jalkojamme ja ennen kaikkia maisemista ja tuulenvireestä nauttien. Tuhosimme Sakun kanssa vihdoin Suomesta tuomani 2e:n irtokarkkipussin, jonka aikoinani nyysin kesätyöpaikastani. Pussi osoittautui yllättävän hyväksi, ottaen huomioon, että se oli sulanut heinäkuussa pariin otteeseen Kupittaan maauimalan grilliäkin kuumemmalla teräksisellä palvelutiskillä. Seurueen yksi suomalaisista, Erkki, soitti bambuista pilliä - kohensi autenttista tunnelmaa.

Saku aiheutti viisi kivivyöryä alaspäin tullessa, ja tajusi vasta silloin iskun mahdollisen kuolettavuuden alemmilla poluilla kulkeville - kassi suojaksi ja menoks.

Hakkenzanin viinitilan yhteydessä toimi myös hevosfarmi. Hieman teki mieli karauttaa ratsaille.

Olin erittäin tyytyväinen itseeni vuorelta alas asti päästyämme, kun en ollut onnistunut suttaamaan vaatteitani mutaan - tai mihinkään muuhun - patikoinnin yhteydessä. Sain pian kuitenkin muistutuksen siitä, miksi ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa: kesken väittelyn eläintarhojen tarkoitusperistä, eettisyydestä ja rahallisesta tukemisesta, mulasin molemmat jalkani ojaan. Kengät sekä sukat kastuivat kauttaaltaan valuviksi, ja jouduin riisua jalkani paljaaksi. Onnekseni grillailun aikana kenkäni kerkesivät kuivua kokonaan! Uskomatonta, etteivät ne jääneet vähääkään nihkeäksi - onseniin tepastelin jo tyytyväisin mielin, kengät jalassa.

Kesäistä tunnelmaa lokakuussa. (Epäedullinen kuva säälittävistä, reissussa rähjääntyneistä räpylöistäni.)

Grilli kuumana

Ken on grilleistä kaikkein suosituin?

Grillailun jälkeen siirryimme rentoutumaan kuumiin lähteisiin, josta minulla ei luonnollisestikaan ole kuvaa. Kokemus oli ihan huippu, ja kylpeminen mielestäni todella edullista. Osastolta löytyi pitkät rivistöt suihkupaikkoja pikkupenkkeineen ja pesuaineineen, kaksi eri saunaa (toisessa sisällä mm. televisio, joka näytti urheilua...), useita erisyvyisiä altaita poreilla tai ilman, kylmäallas (16,5 astetta lämmintä) sekä ulkotiloista vielä muutama vastaava allas ja kolme pikkuista paljua, joissa parhaimmillaan kylpi kolme naista tiiviisti yhteen ahtautuneina. Veden lämpötila pyöri 40 asteen hujakoilla, vaihdellen muutaman asteen tarkkuudella.

Kylpylähotellille saapuessa kengät riisuttiin eteisessä ja lukittiin pieneen lokeroon. Kenkälokeron avain ojennettiin maksun yhteydessä tiskille, ja tätä avainta vastaan sai pukutilojen lokeron avaimen. Miehet ja naiset kylpevät täälläkin erikseen. Pukutiloissa riisuttiin alasti ja suunnattiin siitä lähteelle, kylpylän allastiloihin otettiin mukaan ainoastaan pieni käsipyyhe, jota käytettiin tarvittaessa peseytymiseen, viilentäytymiseen ja kuivaamiseen ennen pukutiloihin poistumista. (Lähteessä lilluessa tätä pyyhettä pidettiin tavallisesti päänpäällä - kovin sympaattista mielestäni.)

En voinut ajatella muuta kuin Henkien kätkemää.

Onsenissa kaikkein oleellisinta oli, että ennen lähteeseen menoa täytyi peseytyä erittäin huolellisesti kauttaaltaan, muovisella pallilla istuen, eikä oma kylpypyyhe saanut missään nimessä koskea lähteen veteen - se koettaisiin kuulemma erittäin töykeäksi. Lisäksi hopeakorut tuli riisua kaappiin, ettei rikkipitoinen vesi hapettaisi korua (Sakulla rippiristi tosin jäi kaulaan ja koki muodonmuutoksen). Itse olin hieman huolissani lävistyksistäni: katsoisiko joku minua pahasti, loukkaisinko nyt käytökselläni muita? En kuitenkaan kohdannut loppujenlopuksi minkäänlaista ongelmaa tai saanut pahoja katseita, kaipa ulkomaalaiselle annetaan nämä asiat vähän anteeksi. Puolentoista tunnin kylpysession jälkeen olo oli vähintäänkin raukea, torkuimme läpi kotimatkan asunnollemme bussissa ja metrossa.

Nyt odottelen Kazuyaa juomaan kanssani viiniä lauantain kunniaksi, vaikka väsymys alkaa jo olla kova. Meillä oli aluksi puhetta Sapporon yöelämään tutustumisesta, mutta jouduin lopulta kieltäytymään kohteliaasti väsymykseeni ja orastavaan kurkku- ja päänsärkyyn viitaten. (Ehkä lokakuinen paljasjalkaisena hippalointini ei ollut ihan paras juttu...) Clubittaminen saattaisi tässä kohtaa koitua kohtaloksi.

♥ Ella