O-cha no ko saisai: Vaihto-oppilaita Hongkongista

Viikko sitten keskiviikkona Hongkongista saapui kaksi vaihto-oppilasta Koeniin, Yuu ja Yuka. He viipyvät Sapporossa ainoastaan 15 päivää, lähtevät siis jo 8.10. takaisin kotiakohti.Yuu on 19-vuotias ja osaa hieman japania, Yuka jo 25, vaikka millään en olisi sitä uskonut. Yuka taas osaa näistä kahdesta paremmin englantia. Olo on melko kansainvälinen tällä hetkellä, sillä olemme kehittäneet oman, melko hauskan, tekniikan kommunikointiin: englantia osaamattomat senseit kertovat ohjeita Yuulle japaniksi, ja Yuu kääntää edellisen Yukalle kiinaksi, Yuka edelleen minulle englanniksi ja itse tulkkaan sanoman vielä tarvittaessa suomeksi Sakulle.

Launataina kävimme tervetuliaisillallisella koulun omistajan, rva. Nambun kanssa ihanassa italialaisessa ravintolassa, La Venezianassa. Ravintola on muodostunut yhdeksi suosikiksemme täällä. Ruoka ja palvelu on erinomaista, Dennis, kokki, osaa hyvin englantia ja on varsinainen hurmuri. Tervetuliaisillallisella paikalla oli myös kaksi Hongkongilaisista huoltapitävää senseitä, aikaisemmin valmistujaisjuhlissa tapaamamme pianisti, joka oli aikoinaan vuoden Sibelius akatemiassa vaiharina, ja yksi entinen koulun opiskelija, vanha ukko, joka on pyhittänyt elämänsä karhuille. Kippistimme kera kuohuviinin, söimme viiden ruokalajin menun ja joimme kolmea eri viiniä, jälkkäriksi vielä kahvit ja teet. Jälleen yksi onnistunut ilta.

Antipasti

(Pizzasta unohtui ottaa kuva, hups. Kyseessä oli kuitenkin ilmakuivattukinkku-rucola-pizza. Yhtä erinomainen kuin viimeksikin.)

Pastaa, joka sai jopa minun suussani veden kielelle.

Possua ja vihannespaistos

Maailman paras semifreddo kurpitsamoussen kera.

Honkkarit, kuten me heitä kutsumme, opiskelevat pääsääntöisesti konditoriapuolta, mutta ottavat osaa myös muutamille japanilaisen ruoanlaiton oppitunneille yhdessä minun ja Sakun kanssa. Tämän viikon olemmekin olleet joka päivä yhdessä: kaksi virallista keittiöpäivää (maanantaina ja tänään leivontaa), yhden huviretkipäivän kahden sensein kanssa, yhden aamupäivän japanilaisessa ruoanlaitossa ja iltapäivän yksityisopetuksessa, aiheena sakura- ja warabi mochi.

Tempuran kertaustunnilla testaillaan öljyn lämpöä

Tällä kertaa valmistimme tempuraa jättikatkaravun pyrstöistä, kalmarista ja bataatista, siitakesienistä, honewortista (ei mitään hajua suomennoksesta), japanilaisesta paprikasta ja kesäkurpitsasta.

Valmis annos

Olipa hyvä, että pääsimme ottamaan osaa varsinaiselle tempura-oppitunnille aikaisemman ykstyisopetuksen lisäksi, sillä olin muistanut kaikkein tärkeimmät pointit koko tempurasta ihan päin honkia edellistä postausta kirjoittaessani. Tältä tunnilta saimme mukaan reseptitkin, eipä pääse enää unohtumaan!

Tempura pähkinänkuoressa:

Käytettävät raaka-aineet paloitellaan sopiviksi suupaloiksi kukin omalla tekniikallaan. Sen jälkeen tuotteet tomutetaan pullasudin avulla (?)-tärkkelyksellä. Taikina valmistetaan munankeltuaisesta, kylmästä vedestä ja vehnäjauhosta, sekoittamalla ensin keskenään keltuainen ja vesi (pikkuhiljaa lisäillen), sen jälkeen kaatamalla seosta jauhojen joukkoon. Taikinaa ei saa hämmentää kovin, vaan sekoitella kevyesti puikoilla edestakaisin taikinaa työntelemällä. Taikina ei myöskään saa olla vetistä, vaan sen verran löysää että se tippuu pisaroina puikoista nostaessa. Paloitellut tuoteet käännellään taikinassa ja paistetaan välittömästi öljyssä.

Sakura- ja warabi mochi:

Yuu oli toivonut, että meille voitaisiin opettaa sakura mochien valmistaminen ja tästä syystä meille neljälle pidettiin yksityistunti näiden herkkujen parissa. Sakura tarkoittaa suomeksi siis kirsikankukintaa, siitä syystä siis makeiset ovat kääritty kirsikanlehteen ja väri on vaaleanpunainen. Näitä makeisia syödään tyypillisesti 3.3. Hinamatsurin aikaan (tyttöjen päivän juhla) sekä myös myöhemmin keväällä Hanamin aikaan, kirsikkapuiden kukkiessa.

Sakura mochi, vasemmalla mun ja Sakun tekeleet. Tuli vähän liian pinkkejä.

Warabi mochi valmistettiin saniaisista saatavasta tärkkelyksestä, vedestä ja sokerista mediumlämmöllä vinhasti sekoitellen. Pinnalla näkyvä pulveri on soijapapujauhetta, jonka ansiosta palaset eivät takerru toisiinsa. Pidän kovasti mochista ja näissä oli erityisen veikeä koostumus! Napostelun jälkeen tuntui siltä, kuin mitään ei olisi oikeastaan edes syönyt.

Warabi mochia! Hauska ja maukas uusi tuttavuus.

Tietääkseni talon ainut naispuolinen keittiöopettaja piti meille yksityistunnin.

Warabi mochi nautittiin jäätelön ja siirapin kera.

Leivontaa:

Mielenkiintoinen leivonnan tunti takana, tyypillisesti juuri kun kerkesin kiroamaan tuntien pitkäveteisyydestä. Tällä tunnilla pääsimme valmistamaan taikinat itse (poislukien pretzel, sen valmistaminen oltiin aloitettu jo eilen kylmäleivontana), ja meillä oli siitä syystä hieman enemmän tekemistä, aika ei käynyt ollenkaan pitkäksi. Aiheena tänään olivat pretzel, "sipuli rustiikki" (eräänlainen rennolla otteella valmistettu leipänen), makea hedelmäpizza sekä kastanjakakku.

Itse tunti sujui lupsakissa tunnelmissa, siitäkin huolimatta ettei kukaan ryhmässäni puhunut englantia. Hymyilimme paljon ja minäkin ymmärsin taas hämmästyttävän paljon japania. (Vähänkö oon intona tästä kielitaidon kehittymisestä.) Ryhmäläiset olivat todella ystävällisiä. Pretzel-taikinan käsittely oli kauhean vaikeaa aluksi, sillä taikina vain luisui pinnalla edestakaisin (vaikka emme käyttäneet ollenkaan jauhoha), eikä siihen saanut minkäänlaista kontrollia. Eräs ryhmän tyttö ei millään meinannut ymmärtää, mikä ongelmani oli ja yritti raivostuttavuuteen asti korjata käsieni asentoa - onneksi minä niin pidän siitä kun minua neuvotaan haluamattani - kunnes pyyhin pöydän pinnan kostealla liinalla ja hommaan tuli joku järki. Helpottui huomattavasti! Päivän opetus: ota järki käteen heti.

Prezeleitä väännellään

Valmiina ja maukkaana, ihanaa suolaa

Opittiin tekemään paikallinen essusolmu, ihan paras! Pakko käyttää tästälähin aina.

"Sipulileipä" eli rustiikkileipänen

Yuu ja Yuka

Päivän sensei oli pukeutunut punaiseen essuun, conversetossuihin ja farkkuihin - rentoa.

Kastanjakakkua

Saimme kaikki leivonnassa valmistamamme tuotteet kotiin mukaan - nyt on taas sopivaa aamupalaa tarjolla! Kaikesta tuli sairaan hyvää.

Retkipäivä

Tiistaina kävimme vaihatariporukalla ensin Chocolate factoryssa ja Shiroi Kobito Parkissa (kävimme näissä Sakun ja Kazuyan kanssa aikaisemmin, tajusin etten ole tästäkään ilmeisesti muistanut kertoa tänne blogiin), jonka jälkeen palasimme koululle lounaalle - tarjolla oli kiinalaista ja jälkkäriksi jäätelöä. Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa rva. Nambun toiselle koululle, jossa opetataan ravintopuolta sekä koulutetaan lastentarhanopettajia.

Koululla istuskelimme paljon, kahvittelimme ja kävimme tutustumiskierroksella rakennuksissa. Tarjosin muille Fazerin sinistä, josta vastapalkkanaYuka osti minulle automaatiista juoman, valitsin sen pelkän pullon perusteella. Kyllä sitä tulee ihminen onnelliseksi pienistä asioista - oon ihaillut tätä pulloa joka päivä sen jälkeen, siinä on söpö karhun kuva.) Lastentarhan puolella oli kauhea kasa iloisia, suloisia ilmestyksiä, jotka läppäilivät kättä ja huutelivat heloou opettajan johdolla. Päiväkodissa on kolme ryhmää, kolme-, neljä- ja viisi-vuotiaille. Kierroksen lopuksi esittäydyimme (japaniksi) aikaisemmin mainitsemani pianistin luokalle, ja luokka sai kysellä meiltä kysymyksiä, me vastasimme. Oppilaat halusivat lähinnä tietää, onko Suomessa kylmä, kuinka vanhoja olemme ja mitä mieltä olemme japanilaisista tytöistä.