Edelliseen postaukseeni lyhyehkösti viitaten, olen edelleenkin - ellen vieläkin enemmän - täynnä kysymyksiä. Tällä kertaa en aio pyörryttää päitänne avaamalla tajunnanvirtaani - sanottakoon vain, että oma pääni on kokenut melkoista myllytystä viimeiset puolitoista kuukautta, ja siksi tänne bloginkin virtuaalimaailman puolelle on laskeutunut hienoinen hiljaisuus. Pardon me. Mutta tällä kerralla minulla on jopa oikeaa asiaa, ja vieläpä ihan aiheeseen liittyen!
 |
| Ihan kuvitusluontoisesti pari joulupöytäkuvaa |
A'la Carte-jaksoa pukkaa
Aloitin nimittäin seuraavan työssäoppimiseni (ja samalla viimeisen keittiön puolella suoritettavan harjoittelun) viime viikon keskiviikkona turkulaisessa ravintolassa nimeltään Karu Izakaya (ravintolan nettisivuille tästä, ja eat.fi -sivuston arvosteluun täältä) ja olen kerennyt paikan päällä heilua jo neljä päivää. Itseasiassa tämän postauksen kokoonnykäisyn jälkeen paistan itselleni pinaattilettuja ja lähden katselemaan, mitä viides päivä tuo tullessaan.
Itse työssäoppimispaikan pähkäileminen ja valitseminen tuotti minulle joulun alla paljon päänvaivaa. Melko maailmanmenoon väsähtäneenä ja osittaisesta motivaation puutteesta kärsivänä, helpon, ei niin vaativan, ja yksinkertaisen työssäoppimispaikan valitseminen tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta toisaalta mieleeni ei suoralta kädeltä juolahtanut mitään sopivaa paikkaa - lisäksi olin yksinkertaisesti liian laiska etsimään näitä muita vaihtoehtoja. Ajatus Karusta oli jo aikaisemmin luikerrellut mieleni sopukoihin, ja juurtunut jollain ihmeenkummalla paikalleen: ajatus tuntui kuitenkin jollain tapaa vaikealta, enkä osannut oikein pitkään aikaan päättää, mitä tekisin.
Lopulta keräsin perkele-asenteeni, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tein puhelinsoiton ravintolaan, lunastaen itselleni harkkarin paikan. Kaipa ajatusta kuukauden sulateltuani päätin ottaa haasteen vastaan.
Mitä tarkoitan kun sanon ottavani haasteen vastaan?
Karu tarjoaa aasialaista (pääosin japanilaista ja korealaista), modernilla tavalla, alusta asti itse käsin valmistettua fine diningia arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Pidän juuri kyseistä ravintolaa itselleni tavallaan melko haasteellisena paikkana, sillä siellä olen lähes kaikinpuolin suhteellisen vieraalla maaperällä.
On totta, että olen ollut Japanissa työssäoppimassa, mutta se ei tarkoita, että tietäisin aasialaisesta ruoanlaitosta Suomen ravintolamaailmassa: Japanissa kaikki asiat hoidettiin ylipäänsä hyvin eritavalla, opetus oli vieraalla kielellä ja kaiken kukkuraksi Japanissa ruokakulttuurin erityispiirteet ja sen perinteet vaihtelevat hyvinkin rajusti alueittain, joten olen käytännössä nähnyt ehkä vain pintaraapaisun Hokkaidon alueen erikoisuuksista sekä ihan kaikkein tyypillisimmistä ja klassisimmista japanilaisista herkuista, kiinalaisen ja eurooppalaisen ruoanlaiton ja -leivonnan siivellä. Olen tietysti paljon vahvemmilla, kuin ihan nollatasosta lähtevät, vasta aasialaiseen ruokaan tutustuvat harkkarit, vaikken mikään ekspertti. Olen nytkin joka päivä törmännyt vähintään yhteen uuteen raaka-aineeseen.
En ole aikaisemmin työskennellyt myöskään paikassa, jossa annoksia tilataan suoraan listalta, ja joissa on jokaisessa vähintään viittä komponenttia - aikaisemmassa paikassa minun tarvitsi osata valmistaa vain kolmea eri lounasannosta, joihin jokaiseen piti muistaa lykätä vain suolakurkkua, hilloa tai herneenversoa lihapullien kylkeen. Minulla on tällä kerralla paljon suurempi kokonaisuus hallittavana, ja sen hahmottamiseen sekä työtehtävien ajoittamisen oppimiseen menee oma aikansa.
Olen edelleen suhteellisen epävarma osaamisestani, enkä osaa heittää välttämättä lonkalta tai päästä mitään ideaa annokseen. Tämä harjoittelu on omiaan kasvattamaan tällaista luovaa ja heittäytyvää puolta, sillä jokaisen annokseen saa tuoda omaa näkökulmaa erilaisten koristusten muodossa.
Ravintolan aukioloajat ovat minulle myös täysin uutta: aikaisemmissa työssäoppimispaikoissani olen ollut säännöllisesti töissä maanantaista perjantaihin päiväsaikaan lounasvuorossa, Karussa kaikki on päälaellaan - sunnuntait ja maanantait olen vapaalla, muuten aamupäiväni ovat kääntyneet iltapäiviksi ja päinvastoin, perjantait ja lauantait painetaan vähintään puoleen yöhön asti (tätä en päässyt vielä viime viikolla kokemaan, huomenna nähdään, miten selätän ensimmäisen väh. kymmenen tuntisen työvuoron).
Kas nyt meinaa tulla jo kiire töihin,
palaillaan. Pahoittelen kuvattomuutta.
♥ Ella
