lauantai 13. syyskuuta 2014

Pieni asuntoesittely

Eli muutama kuva asunnostani, jossa vietän nämä kaksi kuukautta. Asun siis Weekly AMU Sapporo nimisessä kerrostalossa, ja minulla on kokonaan käytössäni yksi sen huoneista. Kerrostalo sijaitsee aivan lähellä koulua, matkaa on ehkä n. 200 m, ellei allekin - kätevää! Sijainti on todella hyvä myös siinä mielessä, että keskustaan ei ole pitkä matka ja ihan talomme vierestä löytyy sekä ratikka että metropysäkki, ravintoloita, marketti, sairaala etc. Asun neljännessä kerroksessa, talossa on yhteensä niitä kuusi. Minun ja Sakun huoneet ovat vierekkäin, ja voimme helposti hyppäillä toistemme huoneiden välillä. Alaovi ei ole koskaan lukossa, omaan huoneeseen kuljetaan avaimella.

Pidemmittä puheitta, tässä muutama kuva. Todella haasteellista saada hyviä, etäisyydet ovat niin pienet. Koittakeehan saada selvää! Vähän on sotkuista myös.

Parvekenäkymät 
Pareveke itsessään on pikkuinen käytävä vain, ehkä noin metrin levyinen syvyyssuunnassa ja pari metriä leveyttä. Tästäkin puolet menee ilmastointilaitteen mööpelille. 


Pieni vessa. Pönttö on tavallinen, ei mitään ihme suihkuttelunappeja, kylpyamme löytyy japanilaiseen tapaan 

Yhtiö tarjoaa pesuaineet

Ainut peili, huoh

Kengät jätetään ovelle

Vedenlämmitin, vihreää nappia pitää painaa jos mielii käydä lämpimässä suihkussa

Pieni pöytä ja televisio myös

Jätteiden lajittelu on täällä erittäin outoa... vieressä myös lämmityslaite
Minulla on kolme eri roskista, joihin jätteet lajitellaan: palava jäte, plasticpackages and containers ja bottles, cans and PET-bottles. Ei kauheen kattava valikoima. Mihin laitan esimerkiksi jukurttipurkkien metallikannet? Saku on ratkaissut ongelman olemalla kierrättämättä ollenkaan.

Keittiö, vasemmalta puolelta löytyy myös jääkaappi ja mikro, jotka ei kuvassa näy. Varusteluina mm. vedenkeitin ja liikuteltava irrallinen keittolevy, ei uunia

Astiastoa

Sängystä tässä ei nyt näyttänyt olevan kuvaa! Se on kyllä ihan tavallinen, ehkä noin 90 cm leveä, vaaleanpunaiset lakanat. Lakananvaihtaja/siivoaja käy kerran viikossa aamupäivisin.

♥ Ella

4 kommenttia:

  1. Pitääks teidän maksaa tuosta vuokraa? :D tosi pienen näkönen se wc:n käsien pesuallas! Tai ite oon tottunu oikeen kunnon jättiläis altaaseen :--D (ja sähellänki vedellä aika paljon esim. naamaa pestessä, eli varmaan kaikki vesi olis lattialla altaan sijaan kheh...)
    Puhutteko japania vai enkullako pärjäilette? (: anteeks aina ihan hirveesti ihme kysymyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän nyt! Musta on kauheen kiva että kyselet, tulee sellai fiilis et jotain oikeesti kiinnostaa nää asiat :--) sitä varten tää blogi on myös että tästä olis apua muille vaihtoon haluaville.

      Juu, vuokraa maksetaan. Tää meidän koulu täällä japanissa oli varannu nää huoneet meitä varten täksi kahdeksi kuuuaudeksi ja me sakun kanssa maksettiin sitten koululle käteisellä koko kahden kuun vuokra suoraan. (N. 1000e) Toki saimme nämä rahat omilta oppilaitoksiltamme, emme joutuneet siis pulittaa itse.

      Minä ymmärrän vähän japania ja puhunkin myös peruslauseita, mutta englannilla me täällä oikeastaan selviämme. Oikeastaan itse toivoisin että meille voitaisiin puhua vähän enemmänkin japania, tai ainakin minulle. Olis kiva oppia sitä mahd paljon tässä kahdessa kuukaudessa, mutta jotenkin nää tuntuu täällä olettavan et englantia meille :--D yleensä keskustelut sisältää sekaisin englantia (yksittäisiä sanoja), japania ja paljon elekieltä

      Hah onhan tuo allas melko pieni, mutta ei mulla kotonakaan suomessa ole paljon tuota suurempaa ! Ehkä oot tottunu isompaan vaan :'D

      Poista
  2. Kaks kuukautta olis ihan hyvä aika "altistua" kielelle (: siinä vähän niinkun väkisinkin oppii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tässä on jo jotain tullutkin opittua. On hauskaa huomata, että ymmärrän yleensä jokaisesta keskustelusta ainakin aiheen, ellen enemmänkin!

      Poista