Hyvät naiset ja herrat

Vihdoin on tullut aika julkaista upeaakin upeammat haikut, joita Sakun kanssa matkaltamme rustasimme!


56 haikua Japanista
Sapporo 2014



30.8.2014 lauantai

Matka Japaniin
Haikeutta ja aatteita
Seura piristää

31.8.2014 sunnuntai

Kansai-Sapporo
Ravintolassa Nambu
Kiitos ruoasta

1.9.2014 maanantai

Odori-puisto
Pitkänä levittäytyy
Sata jeniä?

2.9.2014 tiistai

Koen-koulussa
Uusin silmin katsoimme
Jokapäiväistä

3.9.2014 keskiviikko

Sensei taitava
Makeita leivoksia
Punapapuja

4.9.2014 torstai

Kipeä Ella
Taudin nujertamana
Kaipaa ja huokaa


5.9.2014 perjantai

Sapporo alla
Valot tuikkimallakin
Iloa antaa

6.9.2014 lauantai

Aki-sensei vei
Vuorelle suurelle kai
Pilli soi kaukaa

7.9.2014 sunnuntai

Kalatorilla
Ravut mönkii vedessä
Turska katossa

8.9.2014 maanantai

Leivontapäivä
Munanvispaus saa Sakun
Tajun kankaalle

9.9.2014 tiistai

Potilas-Saku
Ella koulun penkillä
Pakokauhua

10.9.2014 keskiviikko

Pähkinän luona
Odotettiin ikuisuus
Salamasade

11.9.2014 torstai

Läksijäisissä
Hyvästit, Jorma, Jonne
Tavataan pian

12.9.2014 perjantai

Postitoimisto
Kylpyvesi odottaa
Väsymys tuli

13.9.2014 lauantai

Metroseikkailu
Mölkkyä ei löytynyt
Paskaa ruokaa vain

14.9.2014 sunnuntai

Yabusamessa
Nuolia lensi ilmaan
Uusi mummomme

15.9.2014 maanantai

Kiire aamulla
Matka suklaatehtaalle
Nainen kimittää

16.9.2014 tiistai

Italian
Ja euroopan tuulahdus
Pitkä työpäivä

Sakun vaatima lisähuomio:

(Läpsäytys pyllyyn
Ahneella kermaperse
Pitkä työpäivä)

17.9.2014 keskiviikko

Potaattifarmi
Myyrät multaa kaivavat
Kaunis vuoristo

18.9.2014 torstai

Ikävä päivä
Ensimmäinen täällämain
Mikään ei suju

19.9.2014 perjantai

Vakava alku
On herkkuja pöydässä
Take away mukaan

20.9.2014 lauantai

Juna Otaruun
Kiemurtaa rantaviivaa
Ja kallistelee

21.9.2014 sunnuntai

Fiinisti viini
Vuoren harjalla maistuu
Buddhat katselee

22.9.2014 maanantai

Viini odottaa
Yläkerrassa meitä
Lyhty riisissä

23.9.2014 tiistai

Syyspäivä laiska
Tasauksemme rennosti
Vastaanotetaan

24.9.2014 keskiviikko

Honkongin tytöt
Saapuvat Weekly AMUn
Missä lievät nyt?

25.9.2014 torstai

Ikebanassa
Lohikäärme ruukussa
Siivet levällään

26.9.2014 perjantai

Pyykkipäivä taas
Miten kone toimikaan?
Paina jokaista

27.9.2014 lauantai

Hevosajelu
Väsähtänyt ratsumme
Kiskoja seuraa

28.9.2014 sunnuntai

Elokuvissa
Ajatukset vaikeita
Olo on tyhmä

29.9.2014 maanantai

Titanicia
Itkun kyynelet valui
Yökyläilyä

30.9.2014 tiistai

Suklainen matka
Autossa hyvät torkut
Tutustuminen

1.10.2014 keskiviikko

Yksityistunti
Pinkki riisimakeinen
Lehteen kääritty

2.10.2014 torstai

Leivän leivontaa
Sipulileivän maku
Palauttaa kodin

3.10.2014 perjantai

Sadekahveilla
Kurpitsa-asetelma
Koristaa tilaa

4.10.2014 lauantai

Mutakylvyssä
Saku tienpientareella
Likainen polvi

5.10.2014 sunnuntai

Tatamimatto
Pienen perheen kodissa
Japanilaisten

6.10.2014 maanantai

Risto ja Hellu
Suomesta asti tullu
Ruisleiväntuoksu

7.10.2014 tiistai

Tiputanssia
Hongkong-opiskelijat
Nauroivat kovin

8.10.2014 keskiviikko

Koulunpenkillä
Suomen kielikurssilla
Kysymyksiä

9.10.2014 torstai

Suklaa-atelje
Makeaa huumoria
Temperointia

10.10.2014 perjantai

Minna ja Tomi
Ovatko saapuneet jo
Valhallaviinaa

11.10.2014 lauantai

Ikävä toista
Eriteillä kuljimme
Lopunkyyneleet

12.10.2014 sunnuntai - Ella

Ponto-cho-katu
Kioton kauneimpia
Punainen lyhty

13.10.2014 maanantai - Ella

Temppelinharja
Vasten lehtien okraa
Taifuunin alkeet

14.10.2014 tiistai - Saku

Ikävä Ellaa
Väsyttää kamalasti
Nukahdan kohta

15.10.2014 keskiviikko - Saku

Ella palasi
Ruokapaikkaa etsitään
Ryhmäruokailu

16.10.2014 torstai

Matkalaiset jo
Pian lähtevät pois
Aika lopussa

17.10.2014 perjantai

Sopraanon sävel
Kauniisti ilmassa soi
Muistot heräävät

18.10.2014 lauantai

Kuuma lähde on
Rentouttava ystävä
Pyyhe otsalla

19.10.2014 sunnuntai

Odorin Eiffel
Valokuva muistetaan
Ei voi unohtaa

20.10.2014 maanantai

Letut nyysittiin
Vaivihkaa kassinpohjaan
Aamupaloiksi

21.10.2014 tiistai

Rahat finito
Ostokset melkein tehty
Filosofiaa

22.10.2014 keskiviikko

Carlo Rossia
Lempimiestämme tulee
Kova ikävä

23.10.2014 torstai

Kimonon osto
Myyjätär sympaattinen
Hullulta tuntui

24.10.2014 perjantai

Viimeinen matka
Lentokoneella ylös
Pilvien päälle


Matkaa muistavat,
Ella-san ja Saku-kun

Kuinkas tähän tultiinkaan?

Jostakin muistini syvimmistä kolkista tajuntaani lipui juuri, etten ole tullut käsitelleeksi ollenkaan matkani alkutaipaleita, aikaa, jolloin vielä odottelin Suomen päässä, mitä tuleman pitää. Ajattelinkin, että olisi fiksua varmaan mainita muutama sana siitä, kuinka päädyin vaihtojaksolleni Sapporoon. Olen hyvin pahoillani tämän postauksen teksti- ja asiapitoisuudesta: minulla ei ole oikeastaan mitään kättäpitempää tähän hätään, jolla piristää tämän kirjainvilinän ilmettä.

"Haluaisitko lähteä Japaniin?"

Kaikki tapahtui oikeastaan melko nopeasti, ilman että kerkesin itsekään oikein tajuta, mihin olin nokkani työntänyt. Istuin yhdessä luokkani kanssa tilausbussissa eräänä maaliskuisena torstaiaamuna, matkalla kohti Helsingin messukeskusta ja Gastro2014:sta. Matkan päästyä käyntiin kaksi bussin etuosassaerillään istuvaa koulumme opettajaa huikkasivat minun ja luokkalaiseni, Markun, nimet ja viittelöivät meitä tulemaan luokseen. En voinut olla ihmettelemättä, mistä oli kyse. Istuuduttuamme alas Daniel avasi keskustelun kysymällä, haluaisimmeko lähteä Japaniin. Vaikka matkallani omalta istuimeltani, bussin kapealla käytävällä, kohti opettajia mielessäni oli käynyt monia villejä mahdollisuuksia asiasisällöstä, tästä en olisi osannut edes haaveilla.

Daniel papatti nopeasti faktat läpi: vain toinen meistä pääsisi lopulta matkalle, he tiedustelivatkin nyt vain "alustavasti" (deadline oli seuraavana aamuna), olisimmeko kiinnostuneita tästä tarjouksesta. Seuraavaan aamuun mennessä tulisi olla lopullinen päätös tehtynä, sillä silloin valittaisiin, kenet jaksolle lähetetään, eikä sen jälkeen olisi oikeastaan enää mahdollista epäröidä tai perua osallistumistaan.  Kohteena  olisi Sapporo, pohjoisessa, hän itsekin on käynyt paikalla - kokemus oli upea. Matkalle mukaan lähtisi toinen opiskelija, tosin jostakin toisesta koulusta, sekä opettaja kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi. Sapporossa oltaisiin kaksi kuukautta, lähtö luultavasti lokakuussa. Koulu rahoittaisi lennot ja asumisen, ruoat kuuluivat myös pakettiin, ilta- ja aamupalaa lukuunottamatta. Olisimme ensimmäiset Koen Gakueniin lähetettävät opiskelijat, koekaniinit. Luultavasti Daniel sanoi paljon enemmänkin, mutta mieleni kävi jo kuumana eteenpäin - yksityiskohdat ovat jo unohtuneet.

Päätös

Loppupäivä Gastromessuilla sujui jännittävissä tunnelmissa, sillä en voinut hehkuttaa tapahtunutta juuri kenellekään. Kerroin asiasta vain muutamille tapahtumasta hämmentyneistä läheisimmistä luokkalaisistani, puolivillaisesti vähän sinnepäin viitaten. Illan kuluessa alkoi näyttää vääjäämättä siltä, että että ottaisin mahdollisen paikan vastaan - ajatuksen kannalla olivat niin äitini kuin tyttöystäväni. Seuraavana aamuna lähetin vastaukseni: "Olen ehdottomasti kiinnostunut!" Kaksi tuntia myöhemmin koiran ja kaverini kanssa pitkällä lenkillä ollessani sain soiton Danielilta. Kun kaivoin puhelimen esiin taskustani, olin aivan varma tulleeni valituksi - Daniel vahvisti tunteeni oikeaksi.

Maaliskuun lopussa valituksi tulemisen jälkeen kirjoitin nopealla varoitusajalla englanninkielisen CV:n ja Motivation Letterin itsestäni, ja nämä dokumentit lähetettiin ketjussa eteenpäin, minne, sitä en tiennyt. Sain todella positiivista palautetta motivaatiokirjeestäni, siitä tuli hyvä mieli. Otin osaa myös muutamana päivänä koululaitoksemme omaan valmennukseen syksyn ulkomaanvaihtoon lähtijöille. Sen jälkeen oli pitkään hiljaista, enkä tiennyt tulevasta juuri mitään, vain sen mitä muistin Danielin tarinoista keikkuvassa bussissa.

Seminaarissa kokonaisuus alkaa hahmottua

Sain yllättäen kutsun vettenpäällä kelluvaan Hanako -seminaariin 29.5., joka järjestettiin Vikinglinella matkalla Maarianhaminaan ja takaisin. (Sapporosta ja Osakasta saapui arvovaltaisia japanilaisia tutustumaan kouluumme jo edellisenä päivänä, mutten päässyt heitä opiskelukiireiltäni tapaamaan.) Ilmeisesti jossakin kohtaa oli tapahtunut informaatiokatkos, sillä sain vasta edellisenä päivänä sähköpostiini seminaarin ohjelman. Lähdin miniristeilylle siis käytännössä täysin ummikkona, aivan pihalla kaikesta. Oikeastaan vasta seminaarissa sain jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin olin lupautunut. Lisäksi minusta tuntui oudolta, että kaikki ihmiset tuntuivat kyllä tietävän kuka minä olen ja mitä minulle kuuluu asian suhteen, vaikka itse en suurinpiirtein muistanut omaa nimeäni.

Seminaaripäivä oli ihan huippu: tapasin tulevan matkakaverini, koulun omistajan, kv-koordinaattorini, sekä paljon muita tärkeitä henkilöitä. Koulun omistaja, rva. Nambu osoittautui ihanaksi, ja muistutti kovasti omaa isoäitiäni - Sakun suhteen olin aluksi hyvin skeptinen. Heh. Saimme rouvalta lahjaksi vihreää teetä, teemakeisia sekä Koen Gakuenin esitteet. Puhuin myös ensimmäistä kertaa japania (konnichiwa) - olin tästä haltioissani.

Tapaamani ihmiset saivat oloni turvalliseksi, sillä tiesin, että he kaikki auttaisivat minua mahdollisissa ongelmatilanteissa. Aikaisemmin en oikein ollut tiennyt, kenen puoleen minun tulisi kääntyä. Söimme hyvän lounaan buffetissa Gracella sekä maistelimme hieman japanilaisia sekä suomalaisia herkkuja, meidät tulevat vaihto-oppilaat laitettiin tarjoilemaan sakea koko salille! Seminaarin aikana kirjoitettiin yhteistyösopimus Koen Gakuenin ja Hanako-verkoston välille, sekä lyötiin lukkoon meidän lähtöajankohta - lähtö tulisi olemaan kuukautta aikaisemmin, kuin alunperin oli puhetta. Olin yllättynyt, mutta suunnitelmanmuutos ei (normaalista poikete)n haitannutkaan minua laisinkaan.

Seminaarissa fiilikseni tasoittui ja aikaisempien viikkojen hiljainen, pohdiskeleva, uinuva innostus korvaantui aidolla riemulla ja inspiraatiolla. Risteilyltä palattuani sekä vaput ja kaksikymppiseni juhlittuani, tartuin kynänvarteen ja suttasin tuhruisia, japanilaisia kana-kirjoitusmerkkejä ruutupaperiin, kaiken kesätyö- ja vuodenlopettajaisrumban keskellä. Päätin haluavani oppia lukemaan edes vähän yksinkertaisimpia asioita tässä lyhyessä ajassa.

Kesä tuli, kesä meni

Seminaarin jälkeen koitti piiitkä hiljaisuus, sillä kesä toi mukanaan opettajien ja kv-henkilöiden lomat, minäkin pidin itseni kiireisenä tehden pitkää viikkoa maauimalalla. Kesäkuun lopussa sähköpostiin kilahti kuitenkin tärkeä viesti - lentoliput. Nyt tiesin varmuudella matkani ajankohdan, ja pystyin asennoitua lähtöön jälleen astetta paremmin. Yritin vapaapäivinäni ja hiljaisina hetkinä töissä kahmia tietoa japanilaisesta ruokakulttuurista, hyvistä käytöstavoista ja kohteliaisuussäännöistä sekä harjoitella kieltä: kielen opiskelu oli erityisen palkitsevaa, sillä se jäi mieleeni helposti, kenties merkkien visuaalisuuden johdosta. Oli ihanaa opiskella näin aidosti motivoituneena, ja vain ja ainoastaan itseäni varten - nautin aina näistä tunneista Minna no Nihongon ja Kana de Mangan seurassa.

Koulun alettua lähtö häämötti jo kahden ja puolen viikon päässä. Odottelin kuumeisena sähköpostiviestejä koskien vaihtoani. Viikko kului, eikä mitään kuulunut - ihmettelim ja päivittelin, että jo on kumma. Kyselin Danielilta, josko minua koskevia viestejä olisi kulkenut hänenkin kautta, hän postitti muutamia minulle edelleen. Fiksuna lähdin tarkastamaan lopulta roskapostikansiota, joka tietysti oli tyhjentynyt säännöllisesti itsestään, kaikki viestit olivat kadonneet. Lähettelin muutamat sähköpostit, ja selvisi, että minulta oli tosiaankin mennyt oleellista tietoa ohi, mm. tiedot koskien tulevaa asuntoa ja vuokranmaksua sekä mukaan tarvittavat kokkivaate- ja veitsiasiat.

Minulla ei ollut myöskään mitään papereita kunnossa puoltatoista viikkoa ennen lähtöä, ja meinasin jo stressaantua asiasta, kunnes koulutalomme kv-vastaava Merja lohdutteli, että kaikki keretään kyllä saada mainiosti kuntoon, ei hätää. Jaksoin hoitaa paperiasioita aktiivisesti viikon, tutoroinnin, tupareiden suunnittelun ja normiopiskelun ohella, ja sain kuin sainkin kaiken valmiiksi: käytössopimus, learning agreement, työssäoppimisen kriteerit ja näyttöpaperit, vakuutukset, passikopiot, matkarahat, läksijäiset, vuokrarahat jeneinä, tuliaiset, matkatavarat...

29.8. lähdin Turun lentoasemalle mukanani tusinan verran erilaisia nyssäköitä haikein, mutta hyvin mielin.

HANAKO NETWORKS (Suomi-Japani)
Muutama sananen myös verkostosta, jonka turvin pääsin matkalle lähtemään.

Hanako Networks on opetushallituksen rahoittama yhteistyöhanke, jonka tarkoituksena on mm. edistää opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta maiden välillä, kehittää oppilaitosten kansainvälistä toimintaa, yksilöllistää ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden opintopolkujaerilaisten työssäoppimiskokemusten kautta, luoda toimiva yhteistyöverkosto monipuolistaa ja kehittää opetusaineistoa sekä tietysti suomalaisen ja japanilaisen kulttuurin tunnetuksi tekeminen toisilleen. Hanke aloitti toimintansa vuonna 2010 (verkosto kuitenkin perustettiin itsessään jo vuonna 2007), ja mukana on 14 eri tahoa ympäri Suomea, niin ammatillisen koulutuksen järjestäjiä kuin työelämäpartneria. Japanin päässä mukana on viisi eri partneria, Osakassa, Sapporossa sekä Moriokassa.

Hanako-verkosto järjestää vaihtareille oman valmennuksensa, johon kuului seminaareihin osallistumista, lyhyt kielikurssi sekä käytännön asioiden kertaamista ja kulttuurillista tietoa. Osa valmennuksesta suoritettiin Adobe Connectin avulla, netin välityksellä järjestetyissä kokouksissa. Verkoston nettisivulta löytyy myös hyödyllisiä linkkejä, joiden takaa löytyy paljon mm. matkakertomuksia sekä vinkkejä ja tietoutta.

Tahdotko tietää lisää? Verkoston nettisivulle tästä.

♥ Ella

Kahdeksan miekkaa ja Jyozankein kuuma kylpy

Vietimme viimeisen lauantaimme Sapporossa retkeillen Suomi-Hokkaido -seuran jäsenten ja muutaman muun suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa, kyseisen seuran suomenkielen opettajan, Aki-sensein, johdolla. Hän oli laatinut omatoimisesti mielenkiintoisen ohjelman päivälle, joka sisälsi monia minulle mieluisia aktiviteetteja. Kyseessä oli oikeastaan alunperin Hokudain vaihtareiden pienimuotoinen tervetulijaisjuhla, joihin meidätkin Sakun kanssa kutsuttiin mukaan avokätisesti - saimme onneksemme ottaa mukaan myös Brunon, Espoon Omnian aikupuolen keittiöopettajan, joka saapui viime sunnuntaina hakemaan meitä nuoria täältä pallon toiselta puolelta kotiin. Hän tulee siis viettämään kokonaisuudessaan kaksi viimeistä viikkoa kanssamme yhteistyössä Koen Gakuenissa. 

Hakkenzan-san, Kahdeksan miekkaa-vuori, jolla on kuitenkin vain viisi huippua. (Kahdeksikko valikoitui nimeen sen perusteella, että se on japanilaisten onnenluku.) Kipusimme päivän aikana vuoren keskellä olevan v:n oikeanpuoleiselle osiolle.

Alkuperäinen viesti, jonka vastaanotin Aki-senseiltä (sisältää aikataulun ja ohjelman):

klo 9. 30 kokoonnutaan Makomanain (Namboku-linjan pääteasema) metroasemalla pääportilla, tarpeen mukaan ostetaan juotavaa, riisipalloja/(kerrosvoi)leipiä tms. aseman 7-11:stä

9.51 bussi lähtee laiturilta 4 (päätepysäkki Jyozankei-onsen)

10.15 jäädään pois Misumai-shougakkou-pysäkillä (menolippu 380 jeniä), kävellään sitten pitkin maantietä vuoren juurelle

11.00 ruvetään kiipeämään!

12.00 Hakkenzanin  (498m) huipulla

13.00 tulo Hakkenzanin viinitilalle, pihalla grillataan lihaa ja vihanneksia (maksaa 1000 jeniä/nenä)

14.45 lähtö Koganeyu-onseniin (n. 2km)

15.30-17 onsenissa

17.00 kylpylähotellin ilmaisella shuttle-bussilla Makohaihin takaisin

17.35 tulo Makomanain metroasemalle

HUOM: 1) jos aiot osallistua, voisitko ilmoitella minulle 14.10. mennessä, sillä täytyy varata grillejä viinitilalta ja ostaa ruoka-aineksia etukäteen osanottajien lukumäärän mukaisesti.

2) Ota iso- ja pieni pyyhe ja vaihtovaatteet mukaan, kun käyt onsenissa. Kylpyhuoneessa on kyllä shampoota ja saippuaa.

3) Jos on sellaisia ruoka-aineksia, joita mielelläsi grillata (esim. kalaa ja makkaroita), ota mukaan vaan.

4) (kaljanystäville) Viinitilalla on kyllä viinejä ja siidereitä ja ehkä mehuja, mutta muistaakseni ei ole kaljaa (he he he...)

***

Edellispäivien sateista huolestuneena oli helpottavaa herätä aamulla kauniiseen auringonpaisteeseen: vuorikiipeily tulisi sujumaan ehkä hieman paremmin ilman vettä converse-tossussa ja mutaa lahkeessa - puhumattakaan siitä, kuinka ikävää olisi ollut, jos odottamani retki olisi peruuntunut mokoman sääilmiön takia. Sää osoittautui itseasiassa täydelliseksi, melkoisen lämpimäksi syyspäiväksi.

Patikointia vuoren juurellemaantietä pitkin

Jee lehtiä

Vuoren alarinteellä törmäsimme kylttiin, joka varoitteli mahdollisista kohtaamisista karhujen kanssa.

Laadin luonnollisesti taas (kuten eilen kirjoittelin viimeisimpään postaukseen kahvilan kohdalla) tarkat kriteerit, millaisen kohtaamiseen haluaisin ajautua kyseisen karvapalleron kanssa: otson tulisi olla tarpeeksi kaukana, eikä se saisi tulla kohti - päin vastoin sen pitäisi perääntyä - sillä ei saisi olla poikasta mukana eikä kohtaamispaikan maa saisi olla mutainen. Näistä haaveistani huolimatta emme törmänneet yhteenkään Hokkaidon grizzlyyn.

Hakkenzanin juurella luikersi pieni joki.

Porukkaa näköalapaikalla.

Kohtalaisen tasainen ja loiva kohta, vaelluksen easyin.

Koska jalkakuvat on aina joskus paikallaan.

Jo alkutaipaleella selvisi, ettei reitti tulisi olemaan mikään maailman helppokulkuisin.

Reitti Hakkenzanin huipulle oli jyrkkä, kivinen ja täynnä mutkittelevia juurakoita. Petollisia irtokiviä vaani salakavalina pudonneiden ruskalehtien joukossa, säikytellen minua kitkattomissa lättäpohjakengissä, kallein omaisuuteni kaulassa rotanpuremassa Nikon-hihnassa roikkuen. Against all the odds, haavereitta selvittiin. Reitiltä löytyi paikoitellen luonnon muodostamia askelmia ja raidallisia apuköysiä, jotka kulkivat puusta puuhun. Matkanvarrella väisteltiin vastaantulevia patikoijia rotkon reunalla puun oksissa henkensä edestä roikkuen ja iloisesti toisia tervehtien. Kapealla polulla, pää huonosta kunnosta ja kaltevasta tasosta sumeana, elämä toisinaan vilahti silmissä.

Kohti huippua.

Suurin haaste. Olin aivan varma, että henki lähtee.

Yllä olevan kuvan vasemman laidan kiviseinämä valui vettä. Kylmät pisarat raikastavat ihanasti kuumaa oloa, ajattelin - kunnes tajusin, että jo ennestään kivinen ja jyrkkä, lähes mahdottoman oloinen nousu, muuttui tukalaksi hikihelvetiksi ja aavistuksen rosoisemmaksi luistinradaksi.

Kapean kalliokiemuran nokassa istui jonkin sortin haukka ihmettelemässä maailman menoa, ja hieman lähepänä patikointipolkua (kuvan keskivaiheilla) makasi mies kallionharjan myötäisesti maaten, valtavan hienon kameran kanssa.

Päivän porukkaa Hakkenzanin huipulla (498m merenpinnasta). Keskellä punaisessa huivissa ja sinisessä takissa on ryhmänvetäjä, Aki-sensei.

 Vuorenharjalla istuskelimme hetken, mutustellen pieniä eväitä, lepuuttaen veteliä jalkojamme ja ennen kaikkia maisemista ja tuulenvireestä nauttien. Tuhosimme Sakun kanssa vihdoin Suomesta tuomani 2e:n irtokarkkipussin, jonka aikoinani nyysin kesätyöpaikastani. Pussi osoittautui yllättävän hyväksi, ottaen huomioon, että se oli sulanut heinäkuussa pariin otteeseen Kupittaan maauimalan grilliäkin kuumemmalla teräksisellä palvelutiskillä. Seurueen yksi suomalaisista, Erkki, soitti bambuista pilliä - kohensi autenttista tunnelmaa.

Saku aiheutti viisi kivivyöryä alaspäin tullessa, ja tajusi vasta silloin iskun mahdollisen kuolettavuuden alemmilla poluilla kulkeville - kassi suojaksi ja menoks.

Hakkenzanin viinitilan yhteydessä toimi myös hevosfarmi. Hieman teki mieli karauttaa ratsaille.

Olin erittäin tyytyväinen itseeni vuorelta alas asti päästyämme, kun en ollut onnistunut suttaamaan vaatteitani mutaan - tai mihinkään muuhun - patikoinnin yhteydessä. Sain pian kuitenkin muistutuksen siitä, miksi ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa: kesken väittelyn eläintarhojen tarkoitusperistä, eettisyydestä ja rahallisesta tukemisesta, mulasin molemmat jalkani ojaan. Kengät sekä sukat kastuivat kauttaaltaan valuviksi, ja jouduin riisua jalkani paljaaksi. Onnekseni grillailun aikana kenkäni kerkesivät kuivua kokonaan! Uskomatonta, etteivät ne jääneet vähääkään nihkeäksi - onseniin tepastelin jo tyytyväisin mielin, kengät jalassa.

Kesäistä tunnelmaa lokakuussa. (Epäedullinen kuva säälittävistä, reissussa rähjääntyneistä räpylöistäni.)

Grilli kuumana

Ken on grilleistä kaikkein suosituin?

Grillailun jälkeen siirryimme rentoutumaan kuumiin lähteisiin, josta minulla ei luonnollisestikaan ole kuvaa. Kokemus oli ihan huippu, ja kylpeminen mielestäni todella edullista. Osastolta löytyi pitkät rivistöt suihkupaikkoja pikkupenkkeineen ja pesuaineineen, kaksi eri saunaa (toisessa sisällä mm. televisio, joka näytti urheilua...), useita erisyvyisiä altaita poreilla tai ilman, kylmäallas (16,5 astetta lämmintä) sekä ulkotiloista vielä muutama vastaava allas ja kolme pikkuista paljua, joissa parhaimmillaan kylpi kolme naista tiiviisti yhteen ahtautuneina. Veden lämpötila pyöri 40 asteen hujakoilla, vaihdellen muutaman asteen tarkkuudella.

Kylpylähotellille saapuessa kengät riisuttiin eteisessä ja lukittiin pieneen lokeroon. Kenkälokeron avain ojennettiin maksun yhteydessä tiskille, ja tätä avainta vastaan sai pukutilojen lokeron avaimen. Miehet ja naiset kylpevät täälläkin erikseen. Pukutiloissa riisuttiin alasti ja suunnattiin siitä lähteelle, kylpylän allastiloihin otettiin mukaan ainoastaan pieni käsipyyhe, jota käytettiin tarvittaessa peseytymiseen, viilentäytymiseen ja kuivaamiseen ennen pukutiloihin poistumista. (Lähteessä lilluessa tätä pyyhettä pidettiin tavallisesti päänpäällä - kovin sympaattista mielestäni.)

En voinut ajatella muuta kuin Henkien kätkemää.

Onsenissa kaikkein oleellisinta oli, että ennen lähteeseen menoa täytyi peseytyä erittäin huolellisesti kauttaaltaan, muovisella pallilla istuen, eikä oma kylpypyyhe saanut missään nimessä koskea lähteen veteen - se koettaisiin kuulemma erittäin töykeäksi. Lisäksi hopeakorut tuli riisua kaappiin, ettei rikkipitoinen vesi hapettaisi korua (Sakulla rippiristi tosin jäi kaulaan ja koki muodonmuutoksen). Itse olin hieman huolissani lävistyksistäni: katsoisiko joku minua pahasti, loukkaisinko nyt käytökselläni muita? En kuitenkaan kohdannut loppujenlopuksi minkäänlaista ongelmaa tai saanut pahoja katseita, kaipa ulkomaalaiselle annetaan nämä asiat vähän anteeksi. Puolentoista tunnin kylpysession jälkeen olo oli vähintäänkin raukea, torkuimme läpi kotimatkan asunnollemme bussissa ja metrossa.

Nyt odottelen Kazuyaa juomaan kanssani viiniä lauantain kunniaksi, vaikka väsymys alkaa jo olla kova. Meillä oli aluksi puhetta Sapporon yöelämään tutustumisesta, mutta jouduin lopulta kieltäytymään kohteliaasti väsymykseeni ja orastavaan kurkku- ja päänsärkyyn viitaten. (Ehkä lokakuinen paljasjalkaisena hippalointini ei ollut ihan paras juttu...) Clubittaminen saattaisi tässä kohtaa koitua kohtaloksi.

♥ Ella

Kohtaamisia

Lähdimme Sakun kanssa perjantai-illan kunniaksi metsästämään kahvilaa illanviettoa varten - kriteerimme paikan suhteen olivat melko vaativat: kahvilan tulisi olla pieni, tunnelmallinen, ei liian kallis eikä varsinkaan kauhean kaukana. Puimme päälle siistit asut (sadetakin jätin ehkä ensimmäistä kertaa kotiin) ja lähdimme matkaan päämäärättömästi, minulla mielessä hatara muistikuva Tanuki kojin lähistöllä sijaitsevasta Fab coffeesta. Yli tunnin harhailun ja etsiskelyn jälkeen totesin vihdoin ääneen, että ehkä klo 21 perjantai-iltana on vaikea löytää enää puhtaasti kahvia tarjoilevaa paikkaa - kaikki kahvilat muuttuvat iltapäivän saatossa pubeiksi. Lopuksi minun ollessa jo valmista kauraa kotiin vällyjen väliin, Saku onnistui jotenkin suostuttelemaan minut kaikessa vastahakoisuudessani vielä kurkkaamaan yhtä paikkaa aivan asuntomme ja koulun nurkilla.

En kadu hetkeäkään tätä päätöstä, sillä kahvilassa elimme läpi kohtauksen, joka oli suoraan kuin elokuvista.

Furusato

Astuessamme sisään ovesta, meitä tervehti kaksi iloista vanhempaa rouvaa, jotka ohjasivat meidät tiskille eteensä istumaan - kysyivät mitä saisi olla. Olimme kahvilan ainoat asiakkaat, yhden neljän hengen seurueen lisäksi. Tilasimme minulle kahvin ja Sakulle kaakaon. Törmäsimme välittömästi tuttuun kysymykseen: "Where are you from?" ja entistäkin tutumpaan innostukseen vastatessamme kotimaamme. Tämän kuultuaan viereisestä seurueesta nousikin salamana vanha, kumarainen herrasmies esittäytymään sekä keskustelemaan kanssamme musiikista, hän kertoi pitävänsä Sibeliuksesta. Kävi ilmi, että toinen seurue koostui muusikoista ja he olivat kaikki klassisen musiikin suuria ihannoijia. Luonnollisesti he halusivat tietää, pidämmekö musiikista - of course. Vastauksemme ja paikan luonteen tajuamisen jälkeen oli hieman nolostuttavaa myönnellä, ettemme tienneet mitään kuuluisia japanilaisia klassisen musiikin säveltäjiä, joita he meiltä tivasivat.

Sekai no Yakusoku

Totaalinen tietämättömyytemme sai kuitenkin aikaan loistavan käänteen: kaksi seurueen jäsentä, vanhempi nainen ja mies, hyppäsivät sellokotelo mukanaan taksin takapenkille, iloisesti mennessään huiskuttaen - kaksi muuta jäivät kahvilaan. Nämä naiset pitivät meille yksityiskonsertin kahvilan pienellä lavalla - toinen naisista soitti pianoa ja toinen, sopraano, lauloi mikrofoniin kaksi kappaletta. Kyseessä olivat Furusato ja Sekai no Yakusoku (The promise of the world), joka on tunnettu Studio Ghiblin elokuvasta Liikkuva linna. Esitys oli kaunis, ja olin todella otettu tällaisesta huomiosta. Annoimme kaksikolle raikuvat aplodit, naiset vaikuttivat kiitollisilta.

Tilanne kehittyi edelleen: seuraavaksi meille ojennettiin Sakun kanssa mikrofoni ja pyydettiin laulamaan jokin tunnettu suomalainen kappale. Hetken empimisen, hermostuneen kikatuksen ja vastustelun jälkeen emme enää keksineet, miten pääsisimme pälkähästä - olivathan naisetkin esiintyneet meille. Ja niin me lauloimme, kädet, jalat ja varsinkin äänet väristen. Kappaleeksi valikoitui Maamme, joka luonnollisesti kuulosti aivan järkyttävältä ilman minkäänlaista taustasoittoa ja meidän kahden olemattoman esiintymiskokemuksen takia. (Olen laulanut viimeksi yhdeksännen luokan laulukokeessa musiikinopettajalle, viisi vuotta sitten, jonkun muun kuin läheisten ystävieni ja perheeni seurassa.) Yleisö jaksoi hymyillä loppuun asti ja kuunnella päät nyökytellen kohteliaasti. Japanilaisia kiinnosti kovasti kappaleen lyriikat, jotka käänsimme heille englanniksi.

Esitysten päätyttyä kiittelimme vuolaasti, kumartelimme, halailimme, otimme yhteiskuvan ja vaihdoimme muutaman sanan ennen kuin muusikot poistuivat paikalta sateenvarjot melkeen kahvilaan unohtuen. Nautimme Sakun kanssa vielä tunnelmasta sekä Cointreaulla maustetut jäätelöannokset kaupanpäällisinä, muistelimme matkamme alkutaipaleita, ensimmäisiä keskustelujamme ja mielikuviamme toisista. Koko kotimatkan ajan jaksoimme ihmetellä tätä hauskaa sattumusten sarjaa.

♥ Ella
Ps. Viikon päästä olen ollut jo Suomessa kokonaisen tunnin. Mitä tämä on?

Yksi parhaista päivistä

Herätyskello soi hiljaa, käännän kylkeäni, herään pirteänä hyvin nukutun yön jälkeen. Nousen vällyihin kietoutuneena sängystä ja vyöryn mittarimatona huoneen poikki lämmityslaitteelle, jota opin juuri eilen illalla käyttämään: tuikkaan kaksipiikkisen töpselin seinään ja säädän laitteen puhaltamaan 25 asteista ilmaa. Eilisen kolmekymmentä oli ehdottomasti liikaa. Ikkunasta sisään tulvii auringonpaiste, köllin sängyllä selaillen sosiaalista mediaa - ei viestejä. Laitan laitteen sivuun, pesen hampaat, järjestelen tavaroitani, valitsen vaatteet. Nautin sunnuntain kunniaksi ihanan aamupalan. Huone muuttuu hetkessä jääkaapista saunaksi - päätän sulkea lämmittimen ja avata parvekkeen oven. Seison hetken ovella, katselen näkymää. Kuuntelen ratikan kolinaa, korppien huutoa ja tuhansien liikennevalojen sekalaista kakofoniaa.

Raikkaan syysilman mukana sisään huoneeseen pujahtaa tuttu tunne. Täytyn syksystä ja muistan taas rakastavani tätä aikaa vuodesta ehkä kaikkein eniten: syksyisin sitä aina tuntee itsensä niin poskettoman onnelliseksi, vaikka samalla jossain syvällä sisukalujen sopukassa muljahtelee merkillisesti. Kaivan esiin päiväkirjan ja pysähdyn hetkeksi pohdiskelemaan itseäni, ja vain itseäni. Tunnin päästä olen taas tuplasti viisaampi - valaistuksessani piilotan ipadin ja kaikki elektroniset laitteet (ja koen aivan pakottavaa tarvetta muuttaa luonnonhelmaan, pyhittää elämäni neidonhiuspuille). Avaan ensimmäistä kertaa pokkarin, jonka otin matkalukemiseksi.

Yhden aikaan valmistaudun lähtöön koululle, mukaan lähtee rahapussi ja muutama tuliainen. Odottelen Sakua kädet puuskassa tavalliseen tapaani. Koululla pääoven edessä seisoo muutama auto rivissä - mikä niistä olisi meidän kyytimme? Toisesta autosta nousee ulos pieni tyttö, äitinsä saattelemana. Tervehdimme, esittäydymme ja lähdemme matkaan. Autossa on automaattiovet. Nainen on Koen Gakuenin japanilaisen ruoanlaiton teoriapuolen opettaja, ja opettaa lisäksi Hokudailla (Hokkaidon yliopistolla) japanilaisen ruoan historiaa. Tyttö on 11-vuotias, suloinen ja esittäytyy englanniksi. Ajamme pienen matkan päähän, perheen hyvin perinteiselle japanilaiselle kodille. 

Tapaamme kolme naista istumassa tatamilla upeissa kimonoissa: perheenpään äidin ja kaksi hänen oppilastaan - obaasan on teeseremonia-sensei. Pääsemme oppitunnille mukaan, jalassamme olevat mustat sukat hävettää. Onneksi tunti on rento, ja meiltä ei odoteta mitään - saamme jopa tyynyt allemme, tuolista kieltäydymme kohteliaasti. Syömme makeisia ja juomme kaksi kuppoa machaa, makuun on jo melkein koukuttunut. Seremoniaharjoituksen jälkeen meille keitetään lisää japanilaista teetä ja saamme punapapumakeisia, lähes samoja joita itsekin olemme valmistaneet koulussa.

Seuraavaksi autamme äitiä illallisen valmistamisessa, leikkaamme suupaloja japanilaisesta paprikasta, shiitake-sienistä ja sipulista, marinoimme kokonaisen broilerin, possua, lammasta ja nautaa. Valmistamme salaattia, pesemme bataattia ja munakoisoa. Opetamme muutaman sanan suomea, munakoiso sanana herättää hilpeyttä koko illan. Keittiöstä avautuu näkymä perheen uskomattomaan puutarhaan, penkeissä kasvaa oobaa, chiliä, timjamia, marjoja, japanilaista paprikaa, talon edessä seisoo kastanjapuu - obaasan popsii kastanjoita raakana, kerron että suomessa touhu on vaarallista kastanjoiden myrkyllisyyden takia. Puutarhassa isä lämmittää eräänlaista grilliä ja tyttö auttaa pesemällä pataan tulevia kiviä, jotka hän valitsee tarkasti pihapolulta. 

Istumme grillin ympärillä retkituoleilla odotellen grillien kuumenemista. Yhtäkiä paikalle kannetaan monta nippua kauniita ja erikokoisia origamipapereita - innostun välittömästi taittelemaan kurkia, laatikoita ja veneitä, perheen äidin opastuksella. Leikkelen jopa yhden lumihiutaleen, sellaisen mitä lapsena tehtiin päiväkodissa, muistamatta kuitenkaan miten paperi kuuluu taitella ja mikä kulma se taas olikaan, jota ei saa leikata poikki. En ole täysin tyytyväinen tulokseeni, mutta perhe kehuu tekeleeni maasta taivaisiin ja liimaa sen seinälle taputtaen. 

Syömme todella täyttävän aterian, juomme valkoviiniä ja nauramme kaikelle. Perheen äiti tulkkaa isovanhempien kysymykset japanista englanniksi, he haluavat tietää missä kotikaupunkimme sijaitsevat ja kuinka monta sisarusta meillä on: luonnolisesti kertoessani omien sisaruksieni lukumäärän, kaikki kerääntyvät ympärilleni hämmästelemään. Häkellyn katsoessani seinällä olevaa maailmankarttaa, enkä hetkeen löydä Suomea ollenkaan, Afrikka ja Eurooppa ovat täysin eri puolilla karttaa kuin mihin on kotopuolessa tottunut. 

Kun ilta viilenee ja pimenee, vetäydymme sisälle juomaan kupposet kuumaa kahvia ja nauttimaan hedelmiä jälkiruoaksi. Katselemme televisiota, uutisissa näytetään kuvaa Japanin eteläosissa riehuvasta taifuunista ja keisarillisista häistä Kiotossa. Näytän kännykästäni valokuvia Rosco-koirasta ja rottapojistamme. Rotille japanilaiset irvistävät joka ikinen kerta - ilokseni tällä kertaa tilanne on kuitenkin poikkeuksellinen: perheen tyttö kysyy ensin kuvaa näyttäessäni: "Pet?" ja juoksee sitten myöntävän vastaukseni jälkeen kiireesti omaan huoneeseensa. Hän palaa sylissään maailman pikkuruisin ja vaaleanpunaisin häkki, jossa möyrii campbellinkääpiöhamsteri, joka seuraavaksi nostetaan asianmukaisin kukkahansikkain pöydälle tepastelemaan. Neiti on huomiosta erittäin järkyttynyt, eikä tarjottu persimonin palanen kelpaa, raukkaa käy melkeen sääliksi.

 Katselemme hetken vielä päätöntä visailuohjelmaa, nauramme hillittömästi sähköiskuja saaville ja kaatuileville japanilaisille hikinauhat päässään. Puoli kahdeksan aikaan ojennamme kiitokseksi emänälle paketin muumiteetä sekä marimekon servettejä, valumme hitaasti ja vuolaasti kiitellen autolle, pakkaan mukaan origamit. Koko perhe saattaa meidät autoon asti ja vilkuttaa lähtiessämme, näkemisiin taas! Ajamme koululle, josta kävelemme Sakun kanssa yhdessä asunnolle. Kotiin päästyäni klikkaan päälle lämmityslaitteen, vaihdan yöpuvun ja nautin hitaasti minut ympäröivästä lämmöstä, ja kirjoitan tämän postauksen. Aivan järkyttävän loistava päivä.

♥ Ella

Shiroi Kobito Parkista, Chocolate Factorysta ja Sapporon olutmuseosta pieni vilaus

♥ Ella

Vaihto-oppilaita Hongkongista

Viikko sitten keskiviikkona Hongkongista saapui kaksi vaihto-oppilasta Koeniin, Yuu ja Yuka. He viipyvät Sapporossa ainoastaan 15 päivää, lähtevät siis jo 8.10. takaisin kotiakohti.Yuu on 19-vuotias ja osaa hieman japania, Yuka jo 25, vaikka millään en olisi sitä uskonut. Yuka taas osaa näistä kahdesta paremmin englantia. Olo on melko kansainvälinen tällä hetkellä, sillä olemme kehittäneet oman, melko hauskan, tekniikan kommunikointiin: englantia osaamattomat senseit kertovat ohjeita Yuulle japaniksi, ja Yuu kääntää edellisen Yukalle kiinaksi, Yuka edelleen minulle englanniksi ja itse tulkkaan sanoman vielä tarvittaessa suomeksi Sakulle.

Launataina kävimme tervetuliaisillallisella koulun omistajan, rva. Nambun kanssa ihanassa italialaisessa ravintolassa, La Venezianassa. Ravintola on muodostunut yhdeksi suosikiksemme täällä. Ruoka ja palvelu on erinomaista, Dennis, kokki, osaa hyvin englantia ja on varsinainen hurmuri. Tervetuliaisillallisella paikalla oli myös kaksi Hongkongilaisista huoltapitävää senseitä, aikaisemmin valmistujaisjuhlissa tapaamamme pianisti, joka oli aikoinaan vuoden Sibelius akatemiassa vaiharina, ja yksi entinen koulun opiskelija, vanha ukko, joka on pyhittänyt elämänsä karhuille. Kippistimme kera kuohuviinin, söimme viiden ruokalajin menun ja joimme kolmea eri viiniä, jälkkäriksi vielä kahvit ja teet. Jälleen yksi onnistunut ilta.

Antipasti

(Pizzasta unohtui ottaa kuva, hups. Kyseessä oli kuitenkin ilmakuivattukinkku-rucola-pizza. Yhtä erinomainen kuin viimeksikin.)

Pastaa, joka sai jopa minun suussani veden kielelle.

Possua ja vihannespaistos

Maailman paras semifreddo kurpitsamoussen kera. 

Honkkarit, kuten me heitä kutsumme, opiskelevat pääsääntöisesti konditoriapuolta, mutta ottavat osaa myös muutamille japanilaisen ruoanlaiton oppitunneille yhdessä minun ja Sakun kanssa. Tämän viikon olemmekin olleet joka päivä yhdessä: kaksi virallista keittiöpäivää (maanantaina ja tänään leivontaa), yhden huviretkipäivän kahden sensein kanssa, yhden aamupäivän japanilaisessa ruoanlaitossa ja iltapäivän yksityisopetuksessa, aiheena sakura- ja warabi mochi.

Tempuran kertaustunnilla testaillaan öljyn lämpöä

Tällä kertaa valmistimme tempuraa jättikatkaravun pyrstöistä, kalmarista ja bataatista, siitakesienistä, honewortista (ei mitään hajua suomennoksesta), japanilaisesta paprikasta ja kesäkurpitsasta.

Valmis annos

Olipa hyvä, että pääsimme ottamaan osaa varsinaiselle tempura-oppitunnille aikaisemman ykstyisopetuksen lisäksi, sillä olin muistanut kaikkein tärkeimmät pointit koko tempurasta ihan päin honkia edellistä postausta kirjoittaessani. Tältä tunnilta saimme mukaan reseptitkin, eipä pääse enää unohtumaan!

Tempura pähkinänkuoressa:

Käytettävät raaka-aineet paloitellaan sopiviksi suupaloiksi kukin omalla tekniikallaan. Sen jälkeen tuotteet tomutetaan pullasudin avulla (?)-tärkkelyksellä. Taikina valmistetaan munankeltuaisesta, kylmästä vedestä ja vehnäjauhosta, sekoittamalla ensin keskenään keltuainen ja vesi (pikkuhiljaa lisäillen), sen jälkeen kaatamalla seosta jauhojen joukkoon. Taikinaa ei saa hämmentää kovin, vaan sekoitella kevyesti puikoilla edestakaisin taikinaa työntelemällä. Taikina ei myöskään saa olla vetistä,  vaan sen verran löysää että se tippuu pisaroina puikoista nostaessa. Paloitellut tuoteet käännellään taikinassa ja paistetaan välittömästi öljyssä.

Sakura- ja warabi mochi:

Yuu oli toivonut, että meille voitaisiin opettaa sakura mochien valmistaminen ja tästä syystä meille neljälle pidettiin yksityistunti näiden herkkujen parissa. Sakura tarkoittaa suomeksi siis kirsikankukintaa, siitä syystä siis makeiset ovat kääritty kirsikanlehteen ja väri on vaaleanpunainen. Näitä makeisia syödään tyypillisesti 3.3. Hinamatsurin aikaan (tyttöjen päivän juhla) sekä myös myöhemmin keväällä Hanamin aikaan, kirsikkapuiden kukkiessa.

Sakura mochi, vasemmalla mun ja Sakun tekeleet. Tuli vähän liian pinkkejä.

Warabi mochi valmistettiin saniaisista saatavasta tärkkelyksestä, vedestä ja sokerista mediumlämmöllä vinhasti sekoitellen. Pinnalla näkyvä pulveri on soijapapujauhetta, jonka ansiosta palaset eivät takerru toisiinsa. Pidän kovasti mochista ja näissä oli erityisen veikeä koostumus! Napostelun jälkeen tuntui siltä, kuin mitään ei olisi oikeastaan edes syönyt.

Warabi mochia! Hauska ja maukas uusi tuttavuus.

Tietääkseni talon ainut naispuolinen keittiöopettaja piti meille yksityistunnin.

Warabi mochi nautittiin jäätelön ja siirapin kera.

Leivontaa:

Mielenkiintoinen leivonnan tunti takana, tyypillisesti juuri kun kerkesin kiroamaan tuntien pitkäveteisyydestä. Tällä tunnilla pääsimme valmistamaan taikinat itse (poislukien pretzel, sen valmistaminen oltiin aloitettu jo eilen kylmäleivontana), ja meillä oli siitä syystä hieman enemmän tekemistä, aika ei käynyt ollenkaan pitkäksi. Aiheena tänään olivat pretzel, "sipuli rustiikki" (eräänlainen rennolla otteella valmistettu leipänen), makea hedelmäpizza sekä kastanjakakku.


Itse tunti sujui lupsakissa tunnelmissa, siitäkin huolimatta ettei kukaan ryhmässäni puhunut englantia. Hymyilimme paljon ja minäkin ymmärsin taas hämmästyttävän paljon japania. (Vähänkö oon intona tästä kielitaidon kehittymisestä.) Ryhmäläiset olivat todella ystävällisiä. Pretzel-taikinan käsittely oli kauhean vaikeaa aluksi, sillä taikina vain luisui pinnalla edestakaisin (vaikka emme käyttäneet ollenkaan jauhoha), eikä siihen saanut minkäänlaista kontrollia. Eräs ryhmän tyttö ei millään meinannut ymmärtää, mikä ongelmani oli ja yritti raivostuttavuuteen asti korjata käsieni asentoa - onneksi minä niin pidän siitä kun minua neuvotaan haluamattani - kunnes pyyhin pöydän pinnan kostealla liinalla ja hommaan tuli joku järki. Helpottui huomattavasti! Päivän opetus: ota järki käteen heti.

Prezeleitä väännellään

Valmiina ja maukkaana, ihanaa suolaa 

Opittiin tekemään paikallinen essusolmu, ihan paras! Pakko käyttää tästälähin aina.

"Sipulileipä" eli rustiikkileipänen

Yuu ja Yuka

Päivän sensei oli pukeutunut punaiseen essuun, conversetossuihin ja farkkuihin - rentoa.

Kastanjakakkua

Saimme kaikki leivonnassa valmistamamme tuotteet kotiin mukaan - nyt on taas sopivaa aamupalaa tarjolla! Kaikesta tuli sairaan hyvää.

Retkipäivä

Tiistaina kävimme vaihatariporukalla ensin Chocolate factoryssa ja Shiroi Kobito Parkissa (kävimme näissä Sakun ja Kazuyan kanssa aikaisemmin, tajusin etten ole tästäkään ilmeisesti muistanut kertoa tänne blogiin), jonka jälkeen palasimme koululle lounaalle - tarjolla oli kiinalaista ja jälkkäriksi jäätelöä. Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa rva. Nambun toiselle koululle, jossa opetataan ravintopuolta sekä koulutetaan lastentarhanopettajia.

Koululla istuskelimme paljon, kahvittelimme ja kävimme tutustumiskierroksella rakennuksissa. Tarjosin muille Fazerin sinistä, josta vastapalkkanaYuka osti minulle automaatiista juoman, valitsin sen pelkän pullon perusteella. Kyllä sitä tulee ihminen onnelliseksi pienistä asioista - oon ihaillut tätä pulloa joka päivä sen jälkeen, siinä on söpö karhun kuva.) Lastentarhan puolella oli kauhea kasa iloisia, suloisia ilmestyksiä, jotka läppäilivät kättä ja huutelivat heloou opettajan johdolla. Päiväkodissa on kolme ryhmää, kolme-, neljä- ja viisi-vuotiaille. Kierroksen lopuksi esittäydyimme (japaniksi) aikaisemmin mainitsemani pianistin luokalle, ja luokka sai kysellä meiltä kysymyksiä, me vastasimme. Oppilaat halusivat lähinnä tietää, onko Suomessa kylmä, kuinka vanhoja olemme ja mitä mieltä olemme japanilaisista tytöistä.

Rva. Nambun toisella koululla odottelimme esittelykierroksen alkua

Shiroi Kobito Park

Esittäytyminen luokalle

"Yeah!" Sadalle jenillä sai pyörittää karkkimaailman pyörää, pian sen uumenista ilmestyi persikanmakuinen karkkitanko.

Päästiin seuraamaan karkkitankojen valmistamista jes

En oikeen oo varma miks tää kuva piti ottaa? Mutta juu, vauvoja opit kylvettämään tässä luokassa.

♥ Ella