Yksi väsynyt matkustaja

Tänään teimme omatoimisen matkan Sakun kanssa läheiseen merenrantakaupunkiin, Otaruun. Lähdimme matkaan puolen päivän aikaan ja kotiin palasimme kahdeksan tienoilla - jalat tuntuvat edelleen silkalta pöperöltä. Oi voi, paljon kävelyä. Matka junalla Sapporosta Otaruun kesti semi-rapid-junalla 40 minuuttia (rapid-junalla 30 min, local trainilla 50 min) ja junia lähti molempiin suuntiin noin 10 minuutin välein. Lähdimmekin matkaan spontaaneissa tunnelmissa, sen enempää aikatauluihin tai nähtävyyskohteisiin etukäteen tutustumatta. JR Hokkaidon toimipisteessä saimme todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua hymyileväiseltä, pieneltä naiselta, englanniksi. Pääsimme matkaan erittäin vaivattomasti.

Passia vilauttamalla ja maksamalla 1530 jeniä, pystyi lunastamaan itselleen tällaisen Welcome passin, jolla sai kulkea yhden päivän ajan niin paljon kuin halusi Sapporo-Otaru-Sapporo -väliä sekä käyttää määrättömästi myös metroa. Erityisen mukavaa oli, että metron päivälippua ei ollut pakko käyttää samana päivänä kuin junalippua. Pelkkä päivän metrolippu maksaa 800 jeniä, itse junamatkat tulivat siis todella edullisiksi.

Perillä

Junamatka oli itsessään miellyttävä, penkki pehmeä ja maisemat uskomattomia. Olo oli kuin suoraan Henkien kätkemästä: juna puksutti eteenpäin aivan meren rantaviivaa myöden, kallistellen kaarteissa ja myötäillen maastoa. Satunnaiset vastaantulevat junat keikutti vaunua ilmavirroillansa, välillä kuski soitti pilliä. Penkit olivat junassa pitkinä riveinä junan ulkoseinien myötäisesti pitkittäin - ei niin kuin kotona Suomessa, poikkiriveinä. Merenrannalla näkyi kalastajia vapojensa kanssa, meren aalloissa surffaajien hahmoja. Korkeat vuorenseinämät nousivat merestä kohti taivasta.

Otarussa hankimme ensitöiksemme turistipisteestä kartan avuksemme, jonka johdattelemana suuntasimme kohti merenrantaa. Rannastapäin katsoessa pystyi näkemään korkeita vuorijonoja joka puolella - ne sulkivat kaupungin sisäänsä. Kaupungin kadut nousivat jyrkkinä ylös, ja laskeutuivat alas yhtä tiukasti. Hyvää kuntoilua retki siis tosiaankin oli.

Saku Rannalla

Pukumies katseli merta

Kävimme ostamassa pehmikset kojusta ja nautiskelimme niistä katsellen Otarun kanavaa.

Kiivikupit

Maisemia kanavalta jätskiä syödessä

Ylväs saku

Maksua vastaan olisi päässyt veneajelulle vettenpäälle

Aurinko häikäisee, silmiin sattuu

Otarussa oli myös paljon riksatakseja! Houkutti, mutta maksoi maltaita.

Pyörähdimme pikaisesti jollakin ostoskadulla, jossa oli myynnissä paljon käsityöläistavaraa. Kadulta löytyi myös järjettömiä ilmapallotaideteoksia!

Olispa neula t. Saku

Hienojen kaivonkansien bongailu jatkuu!

Koitimme etsiä muutamaa pyhäkköä ja vanhaa temppeliä, niitä kuitenkaan löytämättä. Kartta oli ilmeisesti jotenkin huono, kun edes vuosikurssinsa tähtisuunnistaja ei löytänyt osoitteeseen perille (Saku siis). Tai sitten kyseessä oli motivaation puute. Pyörähdimme pikaisesti paikallisessa supermarketissa hankkimassa eväitä, joita mutustelimme juna-aseman pihamaalla sokeritoukkien mönkiessä kivetyksellä. Saku halusi myös ehdottomasti käydä Burger Kingissä testaamassa KURO Diamonds-hampparia, joka oli vasta eilen tullut myyntiin liikkeisiin Japanissa. Kyseessä siis musta hampurilainen! Maku oli tavallinen, jopa ihan hyvä, mutta värin takia sitä teki pahaa syödä, näytti ja tuntui täysin epäluonnolliselta.

Loppuun vielä kuva kylmistä, vakavista, ystävistäni.

♥ Ella

Graduation ceremony

Eilinen, torstai 18.9., oli merkittävä virstanpylväs elämässäni - elinen oli nimittäin ensimmäinen päivä koko kolmen japaninviikon aikana, jolloin olen ollut pahalla tuulella! Normaalisti olen tällaisella fiiliksellä tai kiukkuisella päällä n. kerran viikossa. Yleensä syy pahantuulisuuteen on kanssaihmisteni huonossa käytöksessä, huonosti kulkevassa informaatiossa koulutalomme sisällä tai kasaantuvista laskujen, tekemättömien töitten ja kotitöiden stressipinoista.Täällä kun ei tuollaisista asioista ole huolta ihmisten ollessa (todellatodellatodella) mukavia ja kaiken opiskelun tapahtuessa koulutuntien puitteissa, ei ole ollut syytä edes sinisiin päiviin.

Ostin totoron! Se on ihana♥ Tänään kaikki taas naurattaa tähän tapaan - ei tietoakaan pahasta tuulesta

Jo aamulla herätessäni olo oli kuitenkin hapan, eikä päivän pienet koettelemukset parantanut ollenkaan mieltäni. Iltapäivään mennessä odotin ainoastaan kotiin nokosille pääsyä - seuraavana päivänä, perjantaina, tänään, kun olisi vapaapäivä.

Vaan eipäs ollutkaan.

Ennen kotiinlähtöämme Shima-sensei tuli esittelemään perjantain ohjelman: "Aki-sensei send you a message, tomorrows plan. So you will have a lunch at school 12:00. Then change the clothes, and helping with dinner, 18:00 graduation ceremony starts and 19:00 you will eat dinner." Yritimme Sakun kanssa vaikeina sanoa, että meillä kyllä piti olla vapaapäivä ja olemme varanneet hieman ohjelmaa päivälle. Emme onnistuneet siinä kovinkaan hyvin ja jouduimme lupautumaan Shimalle kouluun. Juttelimme kuitenkin uudestaan vielä Kazu-sensein kanssa, joka oli sitä mieltä, että meidän tarvitsee tulla ainoastaan seremoniaan. Väsymyksemme keskellä olimme tästä helpottuneita.

Juhla-Saku

Juhla-mä

Käytiin aamulla kaupungilla hankkimassa Sakulle vähän siistiä päällepantavaa, sillä hän ei ollut ottanut juhlavaatteita Suomesta mukaan. Itse olin tyytyväinen kun pääsin vihdoin käyttämään juhlapukua! Oon odottanutkin jo innolla. Oli ihanaa huomata, etten ollut yhtään ylipukeutunut peloistani huolimatta, ja suurimmalla osalla naisista oli myös housupuku päällä - muutamilla toki upeat, perinteisen värikkäät kimonot. 

Valmistujaisseremonia oli todella kankea ja virallinen. Kuusi opettajista nukkuivat istualteen, raukat tekevät todella pitkää päivää ja ovat todella väsyneitä koko ajan. Melkein teki itsellekin tiukkaa istua tunti aivan paikoillaan ja pysyä hereillä, vaikka nukuin poikkeuksellisen pitkät yöunet! Perspuoli kihelmöi kovalla muovituolilla istumisesta jo puolessa välissä ja tajunta hyytyi.

Aluksi valmistuvat oppilaat marssivat pianomusiikin tahdittamina sisään saliin ja istuutuivat jokainen omalle paikalleen. Nousimme kaikki pariin otteeseen kumartamaan korkea arvoisia henkilöitä, jotka tulivat seuraamaan seremoniaa sekä kuuntelemaan jonkinlaista kansallishymniä. Seuraavaksi rva. Nambu saapui lavalle (taas kumartelua) ja luetteli jokaisen valmistuvan nimen erikseen, oppilaat nousivat yksitellen seisomaan ja huusivat 'hai' paikallaolonsa merkiksi. Taas istumista, kolme pitkää puhetta, yksi puheenpitäjistä liikuttui kyyneliin. Hyvin opinnoissa menestyneille oppilaille annettiin erillinen todistus: heidän nimensä kutsuttiin, jolloin oppilas nousi ylös, käveli rauhallisesti keskikäytävälle, pysähtyi, kääntyi 90 astetta, käveli lavan eteen, pyshätyi rva. Nambun kohdalle, kääntyi taas 90 astetta oikealle, kumarsi, kääntyi 90 astetta takaisin, pysähtyi, kääntyi vasemmalle 90 astetta, kumarsi toisellekin puolelle, kääntyi 90 astetta takaisin, otti askeleen eteen ja kumarsi rouvaa ja sen jälkeen otti vastaan todituksen ja stipendin - oppilas kumarteli samalla tavalla myös poistuessan. Käytös toi mieleen lähinnä kuninkaanlinnaa vartioivat sotilaat!

Tänään varsinaisessa dinner partyssa lopulta iski katumus kieltäytymisestämme osallistua päivän ruoanlaittoon: annokset olivat todella upeita! Olisi ollut niin hienoa olla mukana tekemässä niitä...  Lisäksi kaikkien ystävällisyydestä tuli huono omatunto, kun emme itse tulleet avuksi. (Ihmiset ovat täällä niin ihania etten kestä.) Mutta ei kai aina voi olla pirteä ja kaikki voi mennä putkeen?

Tämän annoksen kiinalaisen ruoanlaiton opettaja, Honda-sensei, valmisti käyttäen ainoastaan kiinalaista kokkiveistä. Veitsen terä on siis ehkä n. 15-20 cm leveä - yhtä hyvin olisi voinut käyttää kirvestä. Ajatelkaahan, mitä osaamista!

Kylmiä alkupaloja, mm. savustettua lihaa, lohta, omelettia, hyytelöitä... En kerennyt ottaa koskemattomasta lautasesta kuvaa.

Täytteenä kanaa ja tonnikalaa

Tempuraa!

Jälkiruokalajitelma

Oikealla vuoden Sibelius-akatemiassa aikoinaan opiskellut opettaja. Hän soitti seremoniassa flyygeliä.

Illallisella meidät esiteltiin todella monille henkilöille: rva. Nambun siskolle, toisten koulujen opettajille, vanhoille opiskelijoille ja kaikille valmistuville oppilaille. (Rva nambu vei meidät koko joukon eteen ja laittoi esittäytymään, kertoi meistä muutaman sanan, jonka jälkeen kaikki taputtivat ja me kumartelimme virnuillen.) Jokainen halusi meidän kanssa yhteiskuvan, ja eräs mies antoi meille jopa lahjan. Muutama oppilaista pyysivät jopa Line ID:ni (Line on japanilaisten suosiossa oleva chattailuappi, vähän samanlainen kuin whatsapp, jonka latasin yhteydenpitoa varten) ja alkoivat jutella heti tänä iltana. 

Yritimme lopuksi kantaa kortemme kekoon ja auttaa edes siivoamisessa, mutta opettajat eivät antaneet ja ottivat rätit sekä roskat kädestämme, sanoivat että saamme lähteä kotiin. Mukaan he antoivat molemmille omat dogibägit ylijäänyttä ruokaa sekä kakkua! Yksi assistenteista lähti jopa saattamaan meidät ulko-ovelle asti hissillä (normaalisti oppilaat eivät saa käyttää hissiä, joten yritimme mennä portaita, sitäkään ei sallittu). 

♥ Ella

Loistava ilta! Olisin viihtynyt illalliskutsuilla vielä pidempäänkin.

Lake toya

Edellisessä postauksessa lupaamani valokuvat retken maisemista ja oikeastaan vähän muustakin.

Kuljimme keltaisella bussilla

Tähän asti yksi haastavimmista ruoista minulle, sillä jokainen kippo sisälsi simpukkaa jossakin muodossa, ugh

Hauska talo järven rannalla, kelpaisi minullekin

Tuulee

Ilmeeni yrittää kertoa, etten tosiaankaan tiedä mitä kyltissä sanotaan.

Jäätelökiskalla

Kahvilan yhteydessä oli kaunis piha-alue

Ystävällinen vuosi käyskenteli pihalla ketjunpäässä

Pihalla oli kaksi söpöä pollea

Matkalla rypäletarhoja

Maissit

Lahja jonka sain Megulta ja Mokalta

Se oli täydellinen

♥ Ella